Sanoma-yhtiön osavuosikatsauksen mukaan yhtiön liikevaihdon lasku hidastui ensimmäisen neljänneksen kuudesta prosentista yhteen prosenttiin.
”Kuluttajamedian markkinaolosuhteet Suomessa ovat edelleen haasteelliset, mutta kannattavuutemme nousi lähelle edellisvuoden tasoa kustannussäästöjen ansiosta. Kasvu oli vahvaa etenkin maksu- ja nettitelevisiossa. Lisäksi radiotoiminnot menestyivät hyvin, samalla kun radiomainonnan markkinoiden hyvä kasvu tuki markkinaosuuksien kasvua”, kertoo toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen.