Vuoden libristiä valitessaan raati kiinnitti huomiota ehdokkaiden koulutukseen ja ammattitaitoon kirja-alalla, aktiivisuuteen omassa työssään ja Libro ry:n toiminnassa sekä esimerkilliseen kirjantuntemukseen.

Libristi Ossi Valpio aloitti uransa kirja-alalla neljäkymmentä (40) vuotta sitten Suomalaisessa Kirjakaupassa ja suurin osa urasta on kulunut osto-osaston palveluksessa. Tällä hetkellä Ossi Valpio vastaa tuotepäällikkönä Suomalaisen Kirjakaupan myymälöiden täydennystilauksista (TÄTI). ”Hän tekee varastonhallintaan ja hinnoitteluun liittyviä analyysejä ja huolehtii siitä, että kirjat ja muut kirjakaupan tavarat ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa”, toteaa Ossin esinainen Reetta-Liisa Pikkola ja jatkaa, ”meillä on tapana sanoa leikkisästi, että TÄTI-tilauksistamme vastaakin SETÄ.” Ossi Valpiolla on työssään hyvät suhteet myymälähenkilökuntaan ja hänestä onkin tullut myymälöissä toimivien libristien luottohenkilö Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Ossi Valpiolla on pitkä kokemus ja hänellä on laaja kontaktiverkosto kirja-alalla. Hän on osallistunut aktiivisesti ja sinnikkäästi alan kehittämiseen ja toiminut Libron lisäksi mm. Kirjakillassa. Ossi Valpio tuntee myös kirjallisuutta laajasti ja hän on useita kertoja ollut kirja-alalla arvostetun WOT-ammattitietokilpailun voittajien joukossa.

Ikä- ja uravuosia yhteensä 100 vuotta

Syksyllä 2014 Ossi Valpio täyttää 60 vuotta. Tänä vuonna voidaankin viettää Ossi Valpion 100-vuotisjuhlavuotta, kun lasketaan yhteen ikä- ja uravuodet.

Ossi Valpion perhettä voi kutsua kirjakauppa-perheeksi, sillä vaimo Leena ja tytär Jenni ovat molemmat myös tehneet uraa Suomalaisessa kirjakaupassa. Vapaa-ajallaan Ossi Valpio on erittäin innokas penkkiurheilija. Lomalla Ossi on yleensä suurten urheilukisojen aikaan ja silloin hän laatii tilastoja sekä harrastaa rahapelejä. Ja kun urheilulähetykset ovat loppuneet, kuuntelee Ossi mielellään tunnelmallista iskelmämusiikkia Radio Suomessa.

Vuoden 2014 libristi Ossi Valpio palkittiin kunniakirjalla, Libristin Kirjapöllö-patsaalla sekä 1500 euron stipendillä. Palkinto jaettiin kirja-alan Toimialapäivässä 22.5.2014 Espoon Hanasaaressa.