Älypuhelinten ja tablettien yleistyminen näkyy selvästi sanomalehtien digitaalisten sisältöjen kulutuksessa. Valtaosa uusien mobiililaitteiden omistajista lukee niistä sanomalehtiä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kahdella kolmasosalla suomalaisista on kosketusnäytöllinen älypuhelin. Vuodessa älypuhelimen yleisyys on noussut 50 prosentista 65 prosenttiin.
Jo joka kolmannella on käytössään taulutietokone. Henkilökohtainen tablettipeitto on noussut viimeksi kuluneen vuoden aikana 22 prosentista 35 prosenttiin. Yksi tai useampia tabletteja löytyy 44 prosentista Suomen talouksia.
Puolet suomalaisista kertoo lisänneensä matkapuhelimella luettujen sanomalehtijuttujen määrää kuluneen vuoden aikana. Eniten mobiililukemisesta ovat innostuneet naiset ja nuoret.
Myös verkosta luettavien juttujen määrä on kasvanut. Kun vuosi sitten suomalaiset lukivat netistä viikon aikana keskimäärin 21 sanomalehtijuttua, oli määrä nyt 36.
Tulokset ilmenevät Suomalaisten sanomalehtisuhde 2014 -tutkimuksesta, jonka IRO Research Oy on tehnyt Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Tutkimukseen haastateltiin 1000 15–74 -vuotiasta suomalaista huhtikuussa 2014. Tulosten virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
”Nyt toista kertaa tehty tutkimus kertoo selvää kieltä siitä, että kuluttajien sanomalehtisuhde on uusien laitteiden yleistymisen myötä muuttumassa. Painettu lehti on edelleen tärkein tuote, mutta sen rinnalla on välttämätöntä panostaa yhä määrätietoisemmin sanomalehden digitaalisen tulevaisuuden rakentamiseen”, toteaa liittojohtaja Jukka Holmberg Sanomalehtien Liitosta.
Paperisen sanomalehden asema on kuluttajien mielissä vahva. Se täyttää tutkimuksen mukaan lukijoiden tarpeet selvästi paremmin kuin digitaalinen näköislehti tai verkkopalvelut. Lisäksi mainonta koetaan painetussa lehdessä miellyttävämmäksi kuin sähköisissä välineissä.