Pirkan tavoitteena oli puhutella kampanjallaan useita eri kohderyhmiä ja tuoda Pirkan vähemmän tunnettu, veikeä ja rakastettava persoona esiin. Pirkan mainosfilmi ’Pirkka tekee jäynän’ valittiin maaliskuun Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailun voittajaksi

Mainoksen on suunnitellut DDB Helsinki ja tuottanut Grillifilms. Pirkan mediatoimistona on toiminut OMD Finland.

Pirkan mainonnan konseptia on varioitu usealle eri kohderyhmälle. ”Asiakkaat ottivat välittömästi uuden linjan pelkästään positiivisesti vastaan. Ilahduttavaa kommentointia sekä kannustavaa palautetta on tullut paljon ja keskustelu Pirkka-mainonnasta on levinnyt sosiaalisessa mediassa”, kertoo Ruokakeskon markkinointijohtaja Teija Nesterinen.

Brändimielikuvaa ei muuteta hetkessä. ”Uskon, että Pirkka-mainonnan spontaani muistaminen on parantunut, mutta mielikuvatavoitteiden täyttyminen edellyttää pitkäjänteistä työtä valitulla linjalla.”

”Television rooli on luonnollisesti äärimmäisen tärkeä edelleen, kun kerrotaan tarinoita ja vahvistetaan tunnesidettä huolimatta siitä, että Pirkan tunnettuus on jo huima. Haasteena näen sen, että kyseessä on arvokas brändi eikä vuosien työtä voida hukata. Mainonnan linjan muutokseen liittyy aina mahdollisuuden lisäksi myös suuri riski”, Teija Nesterinen jatkaa.

Onnistuneelle mainonnan linjalle luvataan jatkoa. ”Pirkka tekee jäynän, Pirkka leipoo, Pirkka on kovin suomalainen sekä muita uusia aiheita on jo suunnitteilla. Valittu linja toistuu kesän aikana myös printissä ja on käytössä jo nyt muissa sähköisissä kanavissa.”

Maaliskuun tv-mainossatoa arvioivat Elina Kaltiainen Mainonnan Vuolaasta Vastavirrasta, Ville Voipio ToinenPHD:stä, Annika Väisänen Caratista sekä Pasi Lindqvist DDB Helsingistä. Pasi Lindqvist jääväsi itsensä voittajan valinnasta.