Sanoma ja Länsi-Savo-konserni ovat allekirjoittaneet järjestelystä sitovan esisopimuksen. Yhteistyö Sanoman kanssa jatkuu.

Järjestely suunnitellaan toteutettavaksi siten, että Sanoma Lehtimedia Oy:stä, Sanomapainon painoyhtiöistä Saimaan Lehtipaino Oy:stä sekä Lehtikanta Oy:stä ja Länsi-Savo Oy:n omistamasta Etelä-Savon Viestintä Oy:stä muodostuu yksi yhtiö. Yritysjärjestelyn ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen arviolta tammikuussa 2015, ja yhtiö siirtyy kokonaisuudessaan Länsi-Savon omistukseen viiden vuoden kuluessa.

Sanoma saa yritysjärjestelyn ensimmäisessä vaiheessa kauppahintana noin 10 milj. euroa, jonka jälkeen Sanoman omistusosuus yhtiöstä on 49 prosenttia. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitetään Sanoma Lehtimedian nykyinen toimitusjohtaja Jarmo Koskinen.

Sanoma Lehtimedian mediatoimintojen liikevaihto vuonna 2013 oli 39,7 miljoonaa euroa. Sanoma Lehtimediassa ja järjestelyn piirissä olevissa painoyhtiöissä työskentelee yhteensä noin 300 henkilöä. Kauppaan eivät kuulu Sanoma Lehtimedian kiinteistöyhtiöt.

”Keskitymme Suomessa valtakunnallisiin ja pääkaupunkiseudun monikanavaisiin kuluttajamedioihin ja kasvaviin digitaalisiin toimintoihin”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo.