Kari Häkkisen Vaarala – Väärä diagnoosi on näistä uusista romaaneista ehkä perinteisin poliisidekkari, mutta sisältää myös yhteiskunnallisia painotuksia ns. pohjoismaisen dekkarityylin mukaan. Häkkisen romaanin aihe, laiton ihmiselinten kauppa, on ajankohtainen, ja sairaanhoitajana työskentelevä Häkkinen tuntee aihepiirinsä erittäin hyvin.
Henry Ahon Ruuvit löysällä on saanut alaotsikon Poliisikertomus Etelä-Pohjanmaalta. Nimi ja alaotsikko viittaavat tietenkin huumorin ja komiikan suuntaan, ja sitä ei palkitun kirjailijan teoksesta puutukaan. Pienissä ympyröissä tapahtuva poliisityöskentely toki ratkoo rikoksiakin, mutta ennen muuta kyse on eteläpohjalaisen miehen synkeänhauskan mielenmaiseman kuvituksesta.
Harri Varpomaan Nuutti-tytöt ottaa lähtöideansa Natascha Kampuschin tapauksesta. Yhteiskunta, jossa sairas mieli pystyy halutessaan eristäytymään ja rakentamaan pilvilinnojaan, voi kätkeä kammottavia tapauksia korean julkisivunsa taakse. Niinpä Nuutti-tytöissäkin kuvataan voyerismin ja sadismin eri muotoja. Varpomaan teksti ei kuitenkaan naturalistisesti maiskuttele kaappaajan uhrien kärsimyksillä.
Aulis Saarijärven Miestä menee, menestystä tulee on lähes splatteriä! Romaani on karkea, rivo ja väkivaltainen. Oikeus ei voita, siitä tehdään pilkkaa ja se on vääryydän väline. ”Asiat näyttävät kuin 1918 keväältä ja niitä halutaan vieläkin kurjemmiksi — .” Näkyvän muka-järjestyksen takana on todellisuudessa vahvemman oikeus ja anarkia, joita Saarijärvi kuvaa groteskin ja parodian keinoin.
Nordbooks on Kemissä toimiva kirjankustantaja ja kustantaa pääasiassa kotimaista kauno- ja tietokirjallisuutta noin 40 nimikettä vuodessa.