• Dokumentti-sarjan pääpalkinnon sai kaksi Yle TV1-kanavan ohjelmaa Kasvot Syyrian sodalle ja Tiikeriä etsimässä.
• Fiktio-sarjan pääpalkinnon sai Yle TV1-kanavan epookkidraama Valtiopeli 1863.
• Kulttuuri-sarjan pääpalkinnon sai Yle Teeman ja Yle Radio Suomen ohjelmasarja Iskelmä-Suomi.
• Lapset ja nuoret -sarjan pääpalkinnon sai Yle TV2-kanavan ohjelmakokonaisuus Kuperseikkailu.
• Viikoittaiset asiaohjelmat -sarjan pääpalkinnon sai Yle TV1-kanavan MOT Säätiö -sarja.
• Uutis- ja ajankohtaisohjelmien -sarjan pääpalkinnon sai MTV3:n SuomiAreena.
Kategoriapalkintojen lisäksi KOURAn hallintokunta jakoi vielä kolme erikoispalkintoa. Erikoispalkinnot sai Docventures-ohjelmakonsepti, mykkäelokuvien sävellyshanke Mykkä valo 2009-2013 sekä Pirunpellon tekijät Heikki Luoma ja Jukka Mäkinen.
Vuoden sivistysteko -palkinnon valitsi ja jakoi Kouran hallintokunnan ulkopuolelta Tampereen filharmonian intendentti Helena Hiilivirta. Palkinnon sai ohjelmasarja Aristoteleen kantapää.
KOURA-palkinnot ovat Suomen suurimmat tv-, radio- ja verkkosisällöille jaettavat rahapalkinnot. Palkinnot ovat suuruudeltaan 10 000 – 15 000 euroa ja kunniamaininnat 2 000 – 5 000 euroa. Palkintoina jaettiin yhteensä 131 500 euroa, palkittuja ohjelmantekijöitä oli yhteensä 136. Ehdokkaina oli 82 sisältötuotetta.
Vuonna 1985 perustettu KOURA on Yleisradion ja MTV3:n sekä Suomen Journalistiliiton, Suomen Lavastajain Liiton, Suomen Muusikkojen Liiton ja Suomen Näyttelijäliiton muodostama koulutusrahasto, jonka varat tulevat Yleisradion ja MTV:n vakinaiselle henkilöstölle maksetuista tekijänoikeuskorvauksista. Näitä Kopiostolta tulevia varoja KOURA käyttää myöntämällä stipendejä, projektirahoja ja vuosittaiset KOURA-palkinnot.
KOURA-PALKINNOT 2013
DOKUMENTIT-SARJAN KOURA-PALKINTO
10.000 euroa
Kasvot Syyrian sodalle
kanava Yle TV1
tuotanto Yle Asia
Palkitaan ohjaajat Ari Lehikoinen ja Vesa Toijonen, kuvaajat Niklas Meltio ja Ivar Heinmaa, leikkaaja Ville Hynninen
Dokumentin aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Ei ole ollut helppoa tehdä dokumenttia maasta, jonka turvallisuustilanne on hyvin vaikea. Ohjelman tekijät ovat ottaneet riskejä ja päässeet poikkeuksellisen lähelle niitä, jotka sotivat, ja niitä, jotka kärsivät sodasta. Monet taistelijoista ovat aivan tavallisia kansalaisia, muurareita, maalareita, työntekijöitä, jotka eivät valinneet sotaa – sota valitsi heidät.
Dokumentti antaa uutta tietoa, ja se tarjoaa myös uuden näkökulman, kun ammatillisesti ja taiteellisesti korkeatasoiset valokuvat liitetään yhteen perinteisen dokumenttikuvauksen kanssa. Innovatiivisena kokeiluna se onnistuu tarjoamaan aiheestaan jotakin täysin uutta.
10.000 euroa
Tiikeriä etsimässä
kanava Yle TV1/dokumenttiprojekti
tuotanto Yle Asia
Palkitaan ohjaus ja kuvaus Peter Wallenius, leikkaaja Kristiina Nisula, graafikko Tomi Paijo, äänisuunnittelija Anssi Tamminen, tuotantokoordinaattori Maija Roivainen, tuottaja Erkko Lyytinen
Dokumentti tarjoaa silottelemattoman ja totuudellisen kuvan maailmasta, jonka keskellä osa vähävaraisista yhteiskuntamme marginaalissa joutuu kohtaamaan. Köyhyys ja arjen julmuus iskee voimakkaimmin niihin, joilla ei ennestäänkään ole turvaverkkoa tai voimia toimia omien asioidensa puolesta.
Dokumentti onnistuu tekemään vaikeasta aiheestaan puhuttelevan teoksen päähenkilöä kunnioittaen ja suojellen. Poikkeuksellinen tv-teko, joka avaa uusia näkökulmia dokumentin tehtäviin.
DOKUMENTIT-SARJAN KUNNIAMAININNAT
Dora på Lammholm / Ulkosaariston uskomaton Dora
5.000 euroa
kanava Yle Fem
tuotanto Svenska Yle
Palkitaan ohjaaja Mikaela Weurlander, kuvaaja Henrik Leppälä, leikkaaja Pia Patrikainen, ääni Dimitri Volgin, äänen jälkityöt Timo Hintikka, kuvan jälkityöt Marcus Lönnqvist, tuotantokoordinaattori Ylva Nordberg, tuottaja Staffan von Martens
Vanhustenhuoltoon liittyvät ongelmat ovat jatkuvasti ajankohtaisia, mutta niihinkin voi löytää uuden kulman ja uudenlaisen kysymystenasettelun. Tämä kauniisti kuvattu ja ohjattu dokumentti herättää sekä tunteita että pohdintoja vanhuudesta, vapaasta tahdosta ja holhoamisesta.
”Saako ihminen elää kuten itse haluaa, kun tulee vanhaksi?” kysyy 87-vuotias päähenkilö, joka asuu yksin syrjäisellä saarella ympäri vuoden, vaikka talossa ei ole vesijohtoja, eikä yhteysaluskaan tuo ostoksia kuin kerran viikossa.
Varastettu lapsuus
3.000 euroa
kanava Yle TV1/ dokumenttiprojekti
tuotanto Yle Asia
Palkitaan ohjaaja Ari Lehikoinen, kuvaaja Marco Hyvärinen, leikkaaja Minna Nuotio, äänisuunnittelija Petri Kettunen
Dokumentti onnistuu koskettavalla ja uskottavalla tavalla rakentamaan kokonaiskuvan synkästä laitoshistoriastamme ja yhdistää oivaltavalla tavalla yksittäisten ihmisten tarinoita ja arkistomateriaaleja. Se nostaa esiin vaietun osan suomalaisten kasvatuslaitosten historiaa 1950- ja 60-luvuilla.
Näiden laitosten toiminta pakkotyökeskuksina, jossa hallittiin väkivallalla ja pelolla, on järkyttävää ja silmiä avaavaa katsottavaa. Dokumentti herättikin laajaa keskustelua laitoshoidon mielekkyydestä.
FIKTIO-SARJAN KOURA-PALKINTO
15.000 euroa
Valtiopeli 1863
kanava Yle TV1
tuotanto Yle Asia
Palkitaan ohjaaja Atro Lahtela, käsikirjoittaja Anneli Kanto, pukusuunnittelija Leila Jäntti, lavastaja ja kuvausjärjestelijä Karina Savolainen, maski ja meikkisuunnittelu Guy Hellström ja Zoe Burtsov, toimittaja Emma Taulo, efekti-ohjaus Tero Kinnunen ja Henri Nyrhinen, kuvaaja Hannu Kettunen, leikkaaja Petteri Kauhanen, äänisuunnittelija Antti Kukkavuori , apulaistuottaja Tarja Granvik, lavastussuunnittelija Lea Sipilä
Epookkidraaman ei tarvitse olla tuotannoltaan eikä lopputulokseltaan raskasta ollakseen vaikuttavaa ja arvokasta.
Tässä ohjelmassa mestarillisesti hallittu epookki on läsnä, muttei jäykistä esiintyjiä: käsikirjoitus, henkilöohjaus ja kuvauksen ilmavuus tuottavat poikkeuksellisen onnistunutta suomalaista televisioilmaisua. Mukaansatempaava tarinankerronta yhdistää draamaa, dokumenttia, faktaa ja fiktiota onnistuneeksi ja luovaksi genrehybridiksi.
Ohjelma uudistaa lajia ja kääntää pienet resurssit notkeasti voitokseen.
FIKTIO-SARJAN KUNNIAMAININTA
Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti
5.000 euroa
kanava Yle Radio Suomi
tuotanto Yle Radioteatteri
Palkitaan käsikirjoittaja Miira Karhula, ohjaaja/tuottaja Pekka Ruohoranta, äänisuunnittelija Ari Mursula, näyttelijät Martti Suosalo, Jukka Puotila, Nora Rinne ja Erja Manto
Tämän poliittisen satiirisarjan tyyli on nopea ja oivaltava, punchlineja ei haudota, vaan uusi käänne on jo rakenteilla. Sarjan päähenkilö on terapeutti, jonka asiakaskunta ei esittelyjä kaipaa. Tohtorin leposohvalle eivät tavikset pääse: hän hoitaa vain talouden ja politiikan ehdotonta kärkeä. Kyytiä tohtorin käsittelyssä saavat niin asiakkaat kuin ajankohtaiset aiheetkin, räävittömästi ja reippaasti.
Wunderbar!
3.000 euroa
kanava Yle Radio 1
tuotanto Yle Radioteatteri
Palkitaan kirjailija Riikka Pulkkinen, ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen, rooleissa Krista Kosonen, äänimaailma Tiina Luoma
Tämä kuunnelma on riemukas ja fantastinen yhden naisen odysseia. Kuunnelmassa menevät sekaisin lähihistorian todelliset tarinat ja täydellisen sepitetyt legendat. Kuunnelma on pidättelemätön aikamatka: seikkailu, joka koettelee vapauden, seksuaalisuuden ja kuoleman rajoja. Kuunnelma on kirjoittajansa ensimmäinen.
Teos on huomioitu ja palkittu myös kansainvälisesti.
KULTTUURI-SARJAN KOURA-PALKINTO
10.000 euroa
Iskelmä-Suomi
kanava Yle Teema ja Yle Radio suomi
tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
Palkitaan käsikirjoittaja-toimittaja Pekka Laine, ohjaaja Antti Leino, kuvaaja Petteri Lappalainen, äänittäjä Matti Seppänen, leikkaajat Sanna Rusthollkarhu ja Antti Isoaho
Tämä sarja soitteli suomalaisten tuntoja koko vuoden. Kymmenen osaa televisiossa ja läpi vuoden radiossa. Ohjelmasarja julisti, että iskelmä elää meissä kaikissa ja kuuluu meille kaikille. Ohjelmat olivat loisteliaita kertomuksia paitsi iskelmiä esittävistä laulajista, myös meistä suomalaisista. Suomalainen iskelmä hakee vertaistaan kulttuurisena ilmiönä. Nämä ohjelmat kertoivat kansasta, jonka perimässä ovat iskelmä ja niiden esittäjät.
KULTTUURI-SARJAN KUNNIAMAININNAT
Kulttuurin huumehistoria
3.000 euroa
kanava Yle Radio1
tuotanto Yle Kulttuuri
Palkitaan toimittajat Kaisa Pulakka ja Jukka Mikkola, dramaturgi Soila Valkama, tuottaja Pertti Ylikojola
Ohjelma tarttuu mielipiteitä nostattavaan ja tunteita herättävään aiheeseen kiinnostavasta ja uudesta näkökulmasta. Aihetta käsitellään moralisoimatta, huumorin kautta ja asian niin vaatiessa myös vakavasti. Tarinallinen kerrontatapa ja zoomauskulman vaihtelu yksittäisestä teoksesta laajempiin historiallisiin näkymiin pitää kuulijan tiukassa otteessa.
Ohjelma tarjoaa kuuntelijalle uutta ja varsin yllättävää tietoa kulttuurin merkkihenkilöiden huumeiden käytöstä. Söikö Mika Waltari kärpässieniä kirjoittaessaan Sinuhe egyptiläistä? Miten kokaiinia ja oopiumia käytettiin taiteilijapiireissä 1900-luvun alkupuolella? Huumeiden vaikutusta kulttuuriin ei voi kieltää.
Valkoista valoa. Kirje isolle miehelle
2.500 euroa
kanava Yle Radio 1
tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde/ Klassinen musiikki
Palkitaan toimittaja Johanna Korhonen, äänisuunnittelija Pentti Männikkö, tuottaja Katri Henriksson
Kirje on parasta kirjoittaa silloin kun saaja vielä elää ja tämä radiokirje kirjoitettiin juuri oikeaan aikaan. Ohjelmassa mielenkiintoinen lähihistoriakatsaus ja erityisen herkällä vaistolla valittu musiikki osoittavat koskettavalla tavalla, kuinka yhteiskunnalliset asiat ja kulttuuri ovat yhtä. Samalla meille kerrotaan sinnikkään afrikkalaispojan käsittämättömän pitkästä ja vaikeasta matkasta anteeksiannosta voimansa saavaksi arvostetuksi valtiomieheksi.
Työryhmän viimeistelty ja tyylikäs ohjelma on kaunis kunnianosoitus ison miehen väsymättömälle työlle.
LAPSET JA NUORET -SARJAN KOURA-PALKINTO
15.000 euroa
Kuperseikkailu
kanava Yle TV2, Radio Suomi
tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
Palkitaan toimittajat Jusu Lounela ja Nuppu Stenros, kuvaaja Jaakko Siiskonen, tuotantokoordinaattori Sanna Ovaska, äänisuunnittelija Arto Nuppola, valaisija Jari Väisänen, kuvaaja Johan Granholm, graafikko Mira Gartz, lavastaja Teija Vilkkovaara, järjestäjä Harri Simolin, muusikko Zarkus Poussa, konseptisuunnittelija Sami Hahtala, tuottajat Jyri Loikkanen ja Helena Kokko
Ohjelmakokonaisuus oli todellinen hyvän mielen tuotanto. Kuudella paikkakunnalla kuuden artistin kanssa tapahtunut projekti otti lapset mukaan oman kulttuurinsa tekijöiksi ainutlaatuisella tavalla. Taitava bändi ja oivaltavat sovitukset olivat olennainen osa projektia, jossa lasten omista tarinoista syntyi uusia lastenlauluja. Syntyneen äänitteen saa ladata ilmaiseksi netistä. Mukana ollutta artistia lainaten: ”Lapsilla ei ole rajoja siinä, mitä saa ja voi tehdä. Sama uskallus heittäytyä pitäisi muistaa kaikessa taiteen tekemisessä”.
LAPSET JA NUORET -SARJAN KUNNIAMAININNAT
Ystäväni Ronja
3.000 euroa
kanava Yle TV2
tuotanto Yle Lapset
Palkitaan esiintyjät Ronja Hampf ja Eedit Patrakka, toimittaja Mirka Kainulainen, ohjaaja-käsikirjoittaja Reija-Riikka Patrakka, tuottaja Jyrki Laaksonen
Pienessä, mutta vain osien pituudella mitaten pienessä lastenohjelmassa on mukana elämän suuret asiat: ystävyys, toisen auttaminen ja yhteisten kokemusten jakaminen. Palkittava on lastenohjelma, joka herättää lapsessa oikeita kysymyksiä ja ymmärrystä erilaisuudesta ja erityisyydestä.
Todellisuuteen perustuvassa ohjelmasarjassa eskari-ikäisten tyttöjen leikkien ja arjen haasteiden kautta välittyy kuva kauniista ystävyydestä, jossa erilaisuus on rikkaus. Tytöt suhtautuvat toisen näkövammaan hyvin käytännönläheisesti. Se on lähinnä hankaluus, jonka kanssa yritetään yhdessä pärjätä. Samaa mutkattomuutta on sarjassakin, joka herättää tunteita ja ajatuksia myös aikuisissa.
#lovemilla
5.000 euroa
kanava Yle TV2 (Summeri), Yle Areena, lovemilla.fi
tuotanto Yle Lapset ja nuoret
Palkitaan yletuottaja Riikka Takila, kehitystuottaja Tommi Hakko, tuottaja ja käsikirjoittaja Jani Pösö, ohjaaja ja käsikirjoittaja Teemu Nikki, nettikonseptoija Teemu Savolainen, graafikko Riikka Kurki, ”Milla” Milka Suonpää
Nuortenohjelma, joka on tehty lähtökohdiltaan toisin kuin perinne ohjaisi. Draamasarja ei etene puolen tunnin juonenkuljetuksen keinoin vaan rakentaa viiden minuutin sarjakuvastrippejä nuorten yhteisön elämästä. Tarinaa kerrotaan jatkuvasti muuttuvien elokuvalajien tyyleillä: komediasta scifiin, kauhusta toimintaan, melodraamasta romanttiseen elokuvaan. Päähenkilö elää sarjan ohessa omana itsenään sosiaalisessa mediassa, jossa hänen instagram-päivityksistään tulee hittejä.
Samalla uskaliaasti ja röyhkeästi nuortendraamaa uudistava tuotanto käsittelee kaikkia keskeisiä nuorten elämänvaiheen teemoja: kenelle minä kelpaan? mikä minusta tulee? mitä pitäisi tehdä suhteessa seurusteluun, seksiin, alkoholiin, huumeisiin, treenaamiseen, väkivaltaan ja muihin yhtäkkiä ratkaistaviksi tuleviin asioihin?
Tuotannossa on klassikon ainesta.
UUTIS- JA AJANKOHTAISOHJELMAT -SARJA
KOURA-PALKINTO
12.000 euroa
SuomiAreena – tapahtuma
kanava MTV3
tuotanto MTV uutiset
Palkitaan SuomiAreenan assistentti Anna Stranden, kuvaaja Aki Blomberg, tuottajat Sami Ruokangas, Tero Koskinen, Asta Makkonen ja Satu Risteli, kuvaussihteeri Mirkka Joronen, ohjaaja Jesse Ristilä, tuottaja Esa Nieminen, toimituspäällikkö Jussi Eronen
Tämä ohjelma on kasvanut Suomen kesän mielenkiintoisimmaksi keskustelutapahtumaksi ja sen merkitys yhteiskunnallisen keskustelun käynnistäjänä ja ylläpitäjänä on kiistaton ja arvostettu. Vuonna 2013 se keräsi 22000 kävijää yhteensä 125 tapahtumaan.
Tämä tapahtuma ja televisiolähetykset ovat palauttaneet yhteiskunnallisen keskustelun uutisköyhäksi tiedettyyn kesään. Kaikille avoimissa keskusteluissa luotsataan monipuolisesti maamme tulevaisuutta kesäisen leppoisissa paikoissa Suomen Porissa.
UUTIS- JA AJANKOHTAISOHJELMAT -SARJAN KUNNIAMAININNAT
MTV3 uutiset: Suomen ulkoministeriöön kohdistunut verkkovakoilu
2.000 euroa
kanava MTV3
tuotanto MTV3 uutiset
Palkitaan toimittaja Timo Haapala
Joskus uutiset paljastavat asioita, joilla on uutisarvon lisäksi myös suuri journalistinen merkitys. Tämä uutisointi nostatti valtavan kohun lisäksi laajaa ja tarpeellista keskustelua maamme tietoturvan tasosta. Uutisen johdosta suojelupoliisi aloitti esitutkinnan asiasta rikosnimikkeellä törkeä vakoilu.
31.10.2013 lähetetty uutisinsertti paljasti, että Suomen ulkoministeriötä oli vakoiltu laajasti verkossa useita vuosia. Asian tultua julki ulkoministeriö joutui välittömästi kommentoimaan tapausta ja vahvistamaan sen.
Me tiedämme missä asut
5.000 euroa
tuotanto Yle Uutis- ja ajankohtaistuotanto, Svenska Yles Fakta o Fiktion
Palkitaan toimittaja Hannele Valkeeniemi, suunnittelija Aki Kekäläinen, tuottaja Jarkko Ryynänen, ulkoasu Juha Kiiskinen, tekninen toteutus Oskari Blomberg, valokuvaus Lassi Seppälä, haastattelut Marko Hietikko ja Sanna Ukkola, kuvasuunnittelu Natalia Baer
Verkkoprojekti tarttuu vaiettuun aiheeseen nostamalla päivänvaloon siihen liittyvät yhteiskunnan rakenteet ja henkilökohtaisen tason kysymykset.
Suomalaisen keskustelukulttuurin pimeä puoli on jäänyt tavallisesti piiloon yksityisiksi viesteiksi tai verkkosivustojen serverihistoriaksi. Projekti muuttaa näkymättömän ilmiön yksilöiden henkilökuviksi ja suorasukaiseksi dokumentiksi poliittisen aggression motiiveista, toimintatavoista ja tavoitteista.
Uhkauksia kohdanneiden suomalaisten haastattelut kertovat mitä on altistaa itsensä sananvapauden puolesta.
Sivusto on vähäeleinen ja vahvalla tyylitajulla rakennettu kokonaisuus. Se avaa keskustelun demokratian lähtökohdasta ja tahdosta olla pelkäämättä.
Projekti näyttää millaista painoarvoa voidaan luoda verkkodokumentilla.
VIIKOITTAISET ASIAOHJELMAT -SARJAN KOURA-PALKINTO
10.000 euroa
MOT: Säätiö-sarja (jaksot: Kun lapset loppuivat, Bensowin säätiön salaisuus, Kasinopeliä säätiön rahoilla)
kanava Yle TV1
tuotanto Yle Asia
Palkitaan toimittaja Magnus Berglund, kuvaaja Taisto Lapila, leikkaajat Minna Nuotio ja Juri Hietala, tuottaja Renny Jokelin
Suomessa on 3000 säätiötä, joilla on yhteensä arviolta 10 miljardin euron omaisuusmassa. Niitä koskeva lainsäädäntö on vuosikymmenten takaa ja valvonta käytännössä olematonta.
Sinnikäs tutkiva journalismi ja kriittinen toiminta vallan vahtikoirana raottavat katsojalle ovea tuohon salattuun maailmaan ja tuovat asioita päivänvaloon.
Ohjelmasarja paljasti väärinkäytöksiä, jotka johtivat muutoksiin säätiöiden hallinnossa, henkilöstöissä ja toiminnassa sekä vaikuttivat osaltaan säätiöitä koskevan lainsäädännön uusimiseksi.
Mukaansa tempaava kerronta pitää katsojan otteessaan ja ohjelman toteutus on visuaalisesti hiottu, tyylikäs kokonaisuus.
VIIKOITTAISET ASIAOHJELMAT -SARJAN KUNNIAMAININNAT
Kylillä-ohjelmasarja
2.000 euroa
kanava Yle Radio Suomi
tuotanto Yle Asia/ Elämantapa
Palkitaan toimittaja Päivi Leino
Radio Suomen kesäsarja ravistelee ennakkoluuloja kuihtuvasta maaseudusta, josta pakenee jokainen siihen suinkin kykenevä. Kaikki työt eivät ole siirtyneet kaupunkiin: on maanviljelijöiden lisäksi kyläkauppiaita, opettajia, lossikuskeja, kaalikääryletehtailijoita, riistalintutarhureita ja laillisia pontikan tiputtelijoita.
Ohjelmasarjan tekijä on hallinnut radion tyyli- ja kerrontakeinot monipuolisesti. Hänellä on erityinen kyky saada hyvä ja lämmin yhteys tapaamiinsa ihmisiä, tunne joka siirtyy myös kuulijoihin. Radio-ohjelman kerronta on rikasta ja monimuotoista, äänimaailma vaihtelevaa ja herkullinen murre antaa vahvan lisämausteen.
Vaasankatu hyökkää
3.000 euroa
kanava Yle Puhe
tuotanto Yle Asia
Palkitaan suunnittelu-käsikirjoitus-editointi-ohjaus Pauliina Motturi, sarjan idea-suunnittelu-käsikirjoitus-tuotanto Hannu Karisto
Ohjelma luo uutta radioilmaisua reality-sarjan muodossa ja tutustuttaa kuuntelijan monelle uuteen urheilulajiin sekä uuteen sukupolveen ja sen elämänasenteeseen. Nuorten arvot, pätkätyöläisyys, rento suhtautuminen seksuaalisuuteen sekä miehen ja naisen välinen suhde tulevat tutuksi, kun veriviholliset valmistautuvat toistensa kohtaamiseen.
Jatkuvajuoninen radioreality –sarja onnistuu luomaan jännitteen, joka pitää kuuntelijan otteessaan. Sarja on kiinnostava kuvaus yhdestä aikakaudesta ja joukosta ihmisiä, jotka elävät ja hengittävät roller derbyä omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan.
45 minuuttia special – Kyynelten saari
3.000 euroa
kanava MTV3
tuotanto MTV3:n uutis- ja ajankohtaistoimitus
Palkitaan käsikirjoittaja/ohjaaja/tuottaja Ripsa Koskinen-Papunen, kuvaaja Esa Kurkikangas, leikkaaja Pauline Kuusela, graafikko Tarja Finni
Ohjelma kertoo traagisen tarinan ihmisestä, jonka eläkepäivien unelma kaukomailla muuttui piinaavaksi painajaiseksi. Se on tarina rohkean suomalaisnaisen yksinäisestä ja epätoivoisesta taistelusta saada ryöstäjät ja raiskaajat tuomiolle maassa, jossa naisten asema on erittäin huono. Pelottoman ja avoimen päähenkilönsä avulla ohjelma paljastaa myös Sri Lankan vaietun salaisuuden; raiskattujen tyttöjen julman kohtalon.
….
30-vuotisen toimintansa kunniaksi KOURAn hallintokunta päätyi jakamaan vielä kolme erikoispalkintoa.
Erikoispalkinnot
5.000 euroa
Pirunpellon tekijöille
Palkitaan Heikki Luoma ja Jukka Mäkinen
Useita pitkiä draamasarjoja luonut kaksikko on osoittanut hallitsevansa maaseutusuomen persoonien, arkielämän tuntojen, valtakamppailujen ja pinnan alla kytevien pitkien kaunojen tai liittolaisuuksien kuvaamisen tavalla, joka vetoaa laajoihin katsojapiireihin.
Tekijöillä on leveä sormituntuma maaseudun realismin ja haaveiden tekoihin ja tunteisiin. Pienyrittäminen, valtataistelu, rahanpesu, rakkaus, sukusiteet ja epäluulot näyttäytyvät verevien ja vahvojen hahmojen kautta. Maalaiskomediasarjat kuten Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja tai Draamasarjat kuten Lehmän vuosi tai Pirunpelto ovat mitanneet haja-asutetun Suomen mielialoja, ajattelutapoja ja intohimoja vuodesta 1994.
Suomi on saanut näköisensä peilin, jota tämä käsikirjoittaja-dramaturgi-työpari on pitkällä urallaan pidellyt edessämme.
5.000 euroa
Mykkä valo -hanke 2009-2013
kanava Yle Teema
tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde/Klassinen musiikki
Palkitaan tuottaja Juha Suomalainen ja RSO:n muusikot
Hanke on innostava esimerkki luovasta ja taiteellisia ohjelmasisältöjä synnyttävästä ajattelusta. Tavoitteena oli saattaa Ylen arkistoaarteita laajemman yleisön nähtäväksi ja koettavaksi. Kokonaisuudessaan hanke oli mittava ja siinä Ylen luovat resurssit saatiin onnistuneesti uudenlaiseen yhteistyöhön.
Hanke oli myös yksi Suomen musiikkihistorian mittavimmista yksittäisistä sävellystilauksista. Se synnytti uutta musiikkia ja samalla uusia, vanhaan materiaaliin pohjautuvia teoksia. Syntyi viisi uutta tulkintaa vanhoista elokuvista ja hankkeen käynnistyessä kotimaisen mykkäelokuvan tekoa ja musiikkeja taustoittava tv-dokumentti.
5.000 euroa
Docventures-konsepti
kanava TV2 ja Yle Puhe sekä verkkosivusto
Palkitaan Riku Rantala, Tuomas Milonoff, Elise Pietarila, Risto Kuulasmaa, Phuong Chu Suominen, Jyrki Salenius, Katja Lahti ja Sacha Lagrilliere
Tämä monimediainen ohjelmasarja loi uuden konseptin. Se osoitti, että vakavankin sisällön voi tarjoilla päräyttävällä tyylillä. Nuoret suomalaiset television katsojat, radion kuuntelijat ja verkon käyttäjät saivat nautittavakseen kiinnostavia dokumentteja tarjoiltuna aivan uudella tavalla. Konsepti sisälsi myös komean verkkoulottuvuuden ja läsnäolon sosiaalisessa mediassa, jotka oli suunniteltu ja toteutettu poikkeuksellisen huolellisesti.
VUODEN SIVISTYSTEKO
10.000 euroa
Palkinnon saajan on valinnut Tampereen filharmonian intendentti Helena Hiilivirta
Aristoteleen kantapää
kanava Yle Radio 1
tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
Palkitaan toimittajat Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka, tuottaja Pertti Ylikojola
Ohjelma pohdiskelee hauskasti ja asiantuntevasti kielen ilmiöitä. Sen aiheiden kirjo on laaja ulottuen esimerkiksi lumilautailun terminologiasta keskiajan rakkausoppaisiin, hevosten nimistä värien kulttuurihistoriaan, liikennemerkkien merkkikielestä kalliomaalausten ja katutaiteen yhtäläisyyksiin. Ja sopiiko nenä päähän kuin nyrkki silmään: olennainen osa ohjelman viehätystä ovat Viikon sitaatit ja Fraasirikokset, jotka ilmiantavat mediassa esiintyviä kielikukkasia.
Ohjelmaa on lähetetty Yle Radio 1:ssä tammikuusta 2006 lähtien. Tällä hetkellä Yle Areenassa on kuunneltavissa 160 ohjelmaa, ja sen FB-ryhmässä on lähes 5000 jäsentä.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana ohjelmaa ovat tehneet toimittajat Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka. Ohjelmaa tuottaa Pertti Ylikojola.