Mantila kertoo Ouluradiolle, että yhteistyö voi johtaa lehdissä myös henkilöstön vähennyksiin
– En minä pysty sanomaan henkilöstövaikutuksista mitään tarkkaa. Ainoastaan sen, etteivät henkilöstövähennykset ole poissuljettuja.
Mantila arvioi, että myös lähitulevaisuudessa lehdistössä käydään vielä melkoista myllerrystä.
– Kyllä tämä tietysti on melko turbulenttia aikaa ja huono tässä on heittäytyä ennustajaksi. Mutta jos tämä talous jatkuu näin toivottomana kuin se on tällä hetkellä tai muuttuu vielä huonommaksi, niin kyllä mikä tahansa on mahdollista, Mantila sanoo.
Nyt suunnitelmissa olevan lehtien yhteistoimituksen muodostaisi 40 toimittajaa. Pääosa heistä tekisi töitä vanhassa toimituksessaan Lännen Media nimiselle yhtiölle, joka perustetaan tämän vuoden aikana. Kun aiemmin tehty juttu julkaistiin vain omassa lehdessä, nyt se voidaan julkaista 12 lehdessä.