Yle Hämeen päälliköksi on nimitetty oikeustieteen kandidaatti Eero Hyvönen. Hän aloittaa tehtävässään 1. maaliskuuta 2014.

Eero Hyvönen, 54, työskenteli Helsingin Sanomien yhtenä päätoimittajana joulukuusta 2012 ja Nelosen Uutisten päätoimittajana niiden perustamisesta asti, vuodesta 1997. Tätä ennen hän toimi muun muassa Radio Cityn päätoimittajana, City-lehden toimituspäällikkönä ja Ylioppilaslehden päätoimittajana. Journalistiuransa Hyvönen aloitti Uusi Suomi -lehdessä.

Yle Hämeen pitkäaikainen päällikkö Pertti Lampinen jää eläkkeelle.

Yle Hämeen toimitus sijaitsee Hämeenlinnassa. Toimitus tuottaa Suomen kuunnelluimman radiokanavan Yle Radio Suomen aluellisia lähetyksiä arkisin kello 6.30 – 17.00. Toimitus vastaa myös Ylen uutistoiminnasta alueellaan. Yle Hämeen omat uutiset kuullaan Radio Suomessa ja ne ovat luettavissa ja katseltavissa Yle Uutisten verkkosivuilta. Toimitus osallistuu myös Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä näkyvien Hämeen aluellisten tv-uutisten tuotantoon.