Sydneyn-toimitukseen on valittu työkiertoon neljä toimittajaa: Laura Huuskonen, Janne Huuskonen, Riku Roslund ja Antti Tiri. He muuttavat Australiaan 1-2 vuodeksi, ja heidän palatessaan tilalle lähtevät seuraavat työkiertolaiset. Lähtöajankohta riippuu viisumijärjestelyistä.

Sydneyssä STT:läiset työskentelevät Australian uutistoimiston AAP:n tiloissa, osana kansainvälistä työyhteisöä. Tanskalainen uutistoimisto Ritzau siirsi yövuoronsa samaan paikkaan jo vuonna 2012, jonka jälkeen perässä ovat jo seuranneet saksalaislehti Die Welt sekä Sveitsin uutistoimisto SDA. Joukkoon ovat alkuvuodesta liittymässä saksalaisen DPA:n englanniksi kirjoittavat yötoimittajat. Ainakin kolme eurooppalaista uutistoimistoa harkitsee parhaillaan, seuraavatko ne esimerkkiä.

Pyysimme kenguruvuorolaisia kertomaan itse itsestään ja muuttoajatuksistaan:

Laura Huuskonen, 35:

Sydneyn pesti on niitä hienoja asioita, joita elämä joskus heittää eteen täysin ennalta arvaamatta. Vuosi sitten en olisi millään uskonut, että lähtisimme tänä keväänä Australiaan kolmen sukupolven voimin. Parasta on, ettei ketään tarvinnut edes suostutella, vaikka lähtö vaatii meiltä kaikilta massiivisia järjestelyjä. Vain yhtä asiaa harmittelen: en saa Vespaani mukaan.

Tulin STT:lle harjoittelijaksi vuonna 2005 ja sille tielle jäin. Olen toimitussihteeri, radio- ja nettitoimittaja ja kotimaan reportteri. Teemme Sydneyssä pääosin samaa tuttua yötyötä, mutta hereillä olevilla aivoilla. Lopputuloksen pitäisi kaiken järjen mukaan siis olla aurinkoisempi ja raikkaampi!

Janne Huuskonen, 38:

Olen viettänyt elämäni kylmimmät yöt Lontoossa. Hytisin peiton alla pipo, villasukat, villapaita, huppari, pitkät kalsarit ja collegehousut yllä. Kuulemma Sydneyn talvet ovat vielä ankarampia kuin Englannissa. Australiassa on muutakin kummallista. Siellä yövuorot tehdään päivällä. Huojentavaa, koska yövuorojen ainoa huono puoli on niiden osuminen aikaan, jolloin ihmisen on hyvä nukkua. Sydneyyn siis! Ja kolmen sukupolven voimin: vanhemmat STT-Lehtikuvan kenguruvuoroihin ja mummo mukaan lasten iloksi.

Aloitin toimittajan työn STT:ssä vuonna 2007. Olen työskennellyt useita vuosia oikeustoimittajana ja lyhyemmät jaksot yötoimittajana sekä taloustoimittajana.

Riku Roslund, 29:

Kun yötoimituksen siirrosta Australiaan kerrottiin, reagoin kuten kaikki muutkin. Ei voi olla totta! Mutta näköjään on, ja kohta sitä jo ollaan kenguruiden keskellä. Jännittävää.

Australiassahan on paljon kiinnostavaa. En ole koskaan surffannut, nähnyt Tasmanian tuholaista tai syönyt Vegemiteä. Enkä ole ollut yövuorossa päiväsaikaan Sydneyssä. Vaikka yövalvominen nyt loppuu, aikaisista aamuherätyksistä ei taida koskaan päästä eroon. Olen kuitenkin kuullut, että Australiassa on ihan valoisaa ja lämmintä, joten eiköhän se hyvin mene.

Olen työskennellyt STT:ssä kesästä 2010, jolloin tein myös ensimmäisen yövuoroni. Kotimaan uutistoimittamisen lisäksi kokemusta on kertynyt talous- ja urheiluosastolta.

Antti Tiri, 35:

Olen työskennellyt STT:ssä vuodesta 2004 ja kaikkiaan neljällä osastolla (kotimaa, talous, urheilu, netti- ja radiouutiset). Lisäksi olen tehnyt juttuja politiikan ja ulkomaan osastoille. Viimeksi toimin uutispäällikkönä.

Australia tarjoaa täysin ainutlaatuisen työ- ja elämänkokemuksen, johon halusin ehdottomasti tarttua. Australian työvuorojen avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ja lukijoillemme heti aamusta entistä runsaampaa ja laadukkaampaa uutissisältöä.

Henkilökohtaisesti odotan erityisen innolla Australian lämmintä ilmastoa. Harrastan muun muassa juoksua, pyöräilyä, uintia ja golfia, joten nämä lajit menevät varmasti ympärivuotisen harjoittelun vuoksi eteenpäin. Pelasin aikoinaan myös pesäpalloa, joka on levinnyt myös Sydneyyn. Pyrin pääsemään paikalliseen porukkaan mukaan.