Tiedotusvälineet haluavat eettisillä ohjeillaan korostaa vastuullisuuttaan yleisön silmissä. Sen takia journalistien ja toimitusten johdon on arvioitava aina tarkkaan, millaista sponsoritukea, lahjoja, kutsuja ja muita taloudellisia etuja sisältäviä tarjouksia voi ottaa vastaan, JSN toteaa.
”Jos toimittaja testaa esimerkiksi uutuustuotteita, hän ei saa ottaa niitä lahjaksi testauksen jälkeen, jos lahjan arvo on huomattava.Toimitusten on lisäksi hyvä pitää mielessä, ettei niiden vakuuttuneisuus omasta eettisyydestään riitä. Toiminnan täytyy olla läpinäkyvää ja uskottavaa ulospäin sekä tarvittaessa myös perusteltavissa. Yleisön on voitava luottaa siihen, että toimitukset tekevät journalistisin perustein myös kaupallisia tuotteita koskevat esittelyvalintansa ja uutisointipäätöksensä.”
Journalistin ohjeet eivät rajoita mediatalojen mahdollisuuksia kehittää liiketoimintojaan eivätkä estä niitä hakemasta uusia yhteistyömuotoja ilmoittajien kanssa. Niillä on vapaat kädet toimia, kunhan ne huolehtivat siitä, että sisältöyhteistyössä ja muissa innovaatiossa tehdään aina selkeä ero journalistisen ja kaupallisen sisällön välille. Tämä periaate koskee myös mediayhtiöiden omia tuotteita ja tapahtumia.
Julkisen sanan neuvosto on sulkenut Journalistin ohjeiden piilomainontakohdan ulkopuolelle vain tuotesijoittelua sisältävät tv-ohjelmat. Neuvosto katsoo, ettei se voi käsitellä tuotesijoittelua koskevia kanteluja, koska laki hyväksyy tuotesijoittelun.