Vuoden 2014 kuluessa Yle tuo ruutuihin ja radioihin myös uudenlaisia yhteiskunnallisia kampanjoita, joita tehdään yhteistyössä erilaisten järjestöjen, yritysten
ja suomalaisten ihmisten kanssa.
Pelastetaan duunit on alkuvuoden avaus, jossa Yle, Sitra, suomalainen teollisuus ja työntekijäjärjestöt hakevat ratkaisuja suomalaisen työn
säilyttämiseksi Suomessa. Syksyllä on luvassa toinen, merkittävä yhteiskunnallinen kampanja, jonka teemasta päätetään keväällä.
Yle Uutisluokka – Yle Nyhetsskolan on Ylen uutistoiminnan mediakasvatushanke yhdessä peruskoulujen kanssa. Yle tukee opettajia mediakasvatustyössä ja avaa lapsille kriittisen uutistoiminnan maailmaa ja pelisääntöjä. Lapset tekevät uutisia koulujen ja Ylen verkkosivuille hankkeessa, jossa Ylen journalistit ovat koulujen uutiskummeja. Ensi vuonna aloittavaan projektiin Yle haluaa sitoutua moniksi vuosiksi.
Eurovaalit, lapsille pelejä ja 10 elokuvaa
Suurten eurooppalaisten valintojen vuosi 2014 näkyy ja kuuluu Ylen medioissa. Yle uudistaa vaalikoneensa ja Eurovaalit toteutetaan isommin
kuin koskaan. Mm. nuorten näkökulmaa tuodaan vaaliohjelmistoon vahvemmin kuin ennen.
Ylen alueilla tehtävää journalismia ja tv:n ajankohtaisohjelmia uudistetaan.
”Alueellista tuotantoa vahvistetaan liikkuvalla kalustolla, sillä haluamme olla läsnä kautta maan ja siellä, missä tapahtuu”, kertoo toimitusjohtaja
Lauri Kivinen.
Yle näyttää suomalaisille ensi vuonna mm. Sotšin talviolympialaiset ja jalkapallon MM-kisat.
Areenan lasten palveluun kehitetään lisää sovelluksia ja pelejä. Mobiililaitteille tarkoitettu Lasten Areena uudistetaan, ja
kosketusnäyttölaitteisiin tuodaan lisää kehittäviä sisältöjä. Ruotsinkielinen uutuus, Hajbo, on Svenska Ylen kehittämä vuorovaikutteinen verkkoon painottuva ohjelmakokonaisuus vanhemmille lapsille.
Yle lisää monipuolista yhteistyötä tuotantoyhtiöiden kanssa ja osallistuu ensi vuonna mm. rahoittajana noin 10 kotimaisen elokuvan tuotantoon. Yhdessä alan järjestöjen ja yritysten kanssa draamalle ja muille ohjelmakonsepteille haetaan vientimahdollisuuksia.
Yle järjestää toukokuussa Helsingissä INPUT 2014 -tapahtuman, joka on maailman suurin julkisen palvelun sisällöntekijöiden kokoontuminen.
Kanavat teräväpiirtona
Yle lisää teräväpiirtotuotantoa ja kaikki neljä tv-kanavaa pyritään tuomaan jakeluun teräväpiirto- eli HD-kanavina helmikuussa. Tavoite on, että kanavia voi katsoa HD:nä myös Yle Areenassa.
Televisiokanavista erityisesti Yle TV2:n ja Yle Femin kehittäminen jatkuu. TV2:ssa nähdään uutta kotimaista draamaa, komediaa ja viihdettä sekä uusia
avauksia asiaohjelmissa. Ajankohtainen kakkonen uudistetaan, ja urheilutarjonnan lisääminen palvelee entistä paremmin TV2:n katsojia.
Yle Femin illan parhaan katseluajan rakennetta uudistetaan, jotta kiinnostavimmat ruotsinkieliset sisällöt voidaan tarjota mahdollisimman laajalle katsojajoukolle. Min Morgon -ohjelmasta tulee iltaohjelma syksystä alkaen, ja se lähetetään kolmena iltana viikossa.
Yle Areenaan lisätään ohjelmien taustatietoja ja palvelua kehitetään niin, että se toimii samalla tavoin laitteesta riippumatta. Verkkojakelun kuvan laatua parannetaan.
Ylen kuluista erityiskorvauksiin 10 miljoonaa euroa
Yle käyttää ensi vuoden julkisen palvelun mediatarjontaan ja toimintaansa 473,5 miljoonaa euroa. Yle-veron ennakoitu tuotto yhtiölle on 461,8 miljoonaa euroa. Yle maksaa saamastaan verotuotosta 10 prosentin arvonlisäveron.
Ylen kuluista 236,7 miljoonaa on henkilöstökuluja. Seuraavaksi suurin yksittäinen kuluerä ovat esityskorvaukset, jotka Sotšin olympialaisten ja muiden isojen urheilutapahtumien vuoksi ovat lähes 10 miljoonaa enemmän kuin tänä vuonna. Jakelun ja ohjelmansiirron osuus on 34 miljoonaa, ja investointeihin Yle ennakoi käyttävänsä 28 miljoonaa.