Alma 360:n suunnittelema ja tuottama Neste Oili sai kultamitalin parhaasta lehtiuudistuksesta voittoa tavoittelemattomien lehtien sarjassa. Vuosittaisen kilpailun järjestää yhdysvaltalainen lehtikustannusalan julkaisu Folio Magazine.
– Uudistus oli graafisesti iso askel eteenpäin. Olemme käytännössä räjäyttäneet kaiken uusiksi ja panostaneet vahvasti ulkoasullisiin asioihin, kuten hyvään typografiaan, laadukkaisiin valokuviin ja toimivaan infografiikkaan. Lehden ulkoasua suunniteltaessa ei haettu ylitrendikkyyttä, vaan huomio kiinnittyi toimivuuteen, Alma 360:n AD Miikka Tikka kuvaa.
Oilin uuden konseptin ajatuksena oli rakentaa lehti, joka tavoittaa henkilöstön myös muissa maissa. Uudistustyö tehtiin yhteistyössä asiakkaan kanssa, tavoitteena kansainvälisyys. Vaikka lehti tehdään Suomesta käsin, sen sivuilla näkyvät ja kuuluvat Neste Oilin työntekijät eri puolilta maailmaa. Myös visuaalisten ratkaisujen pitää kantaa globaalisti.
– Parasta Oilissa on sen konkreettisuus – asioista kerrotaan ihmisten ja heidän työtehtäviensä kautta. Henkilöstölehti tutustuttaa meitä toisiimme, jakaa hyviä käytäntöjä ja luo yhteistä toimintakulttuuria. Se myös auttaa ymmärtämään liiketoimintaa tuomalla esiin asiakasnäkökulmaa ja kertomalla asioista, jotka vaikuttavat toimialaamme. Vaikka nykyinen konsepti on hyvä, niin aina voi parantaa. Meillä on pohdinnassa, miten lehden sisältöjä voisi kehittää, jotta ne olisivat hyödynnettävissä monikanavaisesti, Neste Oilin sisäisestä viestinnästä vastaava viestintäpäällikkö ja palkitun lehden päätoimittaja Jaana Hamara summaa.
Myös Alma 360:n toinen lehti, Hartwallin henkilöstölehti Janottua sai kilpailussa kunniamaininnan.