Vuoden 2013 parhaat paikallislehdet ovat Kalajokiseutu, Loviisan Sanomat, Nokian Uutiset ja Västra Nyland.
Kalajokiseutu voitti Sanomalehtien Liiton järjestämässä Paikallislehtikilpailussa kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan. Tuomariston mielestä lehti asettaa paikallisjournalismin tavoitteet korkealle kuntauutisoinnissaan ja antaa tilaa myös paikallisten ihmisten kysymyksille ja huolenaiheille.
Toiseksi sijoittui Laukaa-Konnevesi ja kolmanneksi Sydän-Hämeen Lehti. Sydän-Hämeen Lehdellä oli myös yksipäiväisten lehtien paras verkkopalvelu.
Kaksi kertaa viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä parhaana palkittiin Loviisan Sanomat. Tuomariston mukaan lehden paikallistuntemus on vahva. Se näkyy punnittuna aiheiden tarkasteluna ja analyyseina alueen tilasta ja tulevaisuudesta.
Toiseksi sijoittui Tyrvään Sanomat ja kolmanneksi Turun Tienoo. Jämsän Seudulla oli sarjan paras verkkopalvelu.
Vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvien lehtien sarja oli jaettu kahtia lehden toimituksellisen henkilömäärän mukaan. Toimitukseltaan pienempien (toimituksellista henkilöstöä 1–9) lehtien sarjan voitti Nokian Uutiset. Tuomaristo toteaa, että lehti luo vaikutelman siitä, että se välittää kompaktissa muodossa kaiken olennaisen paikallisista asioista ja ilmiöistä.
Sarjan toiseksi sijoittui Uudenkaupungin Sanomat ja kolmanneksi Sisä-Suomen Lehti. Verkossa voitto meni Valkeakosken Sanomille.
Toimitukseltaan isompien (toimituksellista henkilöstä yli 9) useampipäiväisten lehtien sarjan voitti Västra Nyland. Journalististen ansioiden lisäksi tuomaristo toteaa, että lehden ulkoasu on muihin kilpailijoihin nähden poikkeuksellisen tasapainoinen ja tyylikäs.
Kakkoseksi sijoittui Itä-Häme ja kolmanneksi ahvenanmaalainen Nya Åland, jonka verkkopalvelu palkittiin myös sarjan parhaana.
Vuoden 2013 parhaat paikallislehdet valitsi tänä vuonna journalistiikan ja visuaalisen journalismin opiskelijoista koostuva opiskelijaryhmä Tampereen yliopiston Median, viestinnän ja teatterin yksikössä (CMT). Arvioinnissa käytettiin paikallislehtiä varten laadittua arviointikriteeristöä, jonka tekemisestä vastasivat yliopistotutkija, YTT Heikki Heikkilä ja koulutussuunnittelija Pia Sivunen.
Sanomalehtien Liiton järjestämään paikallislehtikilpailuun osallistui 81 lehteä ja 32 verkkopalvelua.
Parhaat paikallislehdet palkitaan Sanomalehtien Liiton Paikallislehtipäivillä Siilinjärvellä 7.11.2013.