Suomen parhaat mobiilipalvelut palkittiin 5.11. Paras mobiilipalvelu 2013 -kilpailun tuomaristo kiitti Sanomaa mobiilipalvelujen edelläkävijäksi, joka auttaa muita menestymään. Ilta-Sanomien sovelluksen arvioitiin olevan esimerkki uusiutuvasta ja monipuolisesta palvelusta.
Viime viikolla Ilta-Sanomien kävijämäärä kasvoi edellisestä ennätyksestä 6,1 prosenttia, Helsingin Sanomien 9 prosenttia ja Taloussanomien 9,6 prosenttia.
Ilta-Sanomien mobiilipalvelu on 1,4 miljoonalla viikoittaisella eri käyttäjällään kirkkaasti Suomen suosituin. Helsingin Sanomien mobiilipalvelu saavuttaa viikoittain noin 900 000 eri käyttäjää. Yhteensä Sanoman verkkopalveluissa on yli 2,5 miljoonaa viikoittaista mobiilikäyttäjää selaimissa ja sovelluksissa laskien. Määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden takaisesta ja kasvaa edelleen kovaa vauhtia.
Myös mainostajat ovat löytäneet mobiilin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien iPad-sovelluksen mediamyynti on kasvanut viime syksystä 93 prosenttia.
Valtakunnallisessa Paras mobiilipalvelu 2013 -kilpailussa oli mukana yli sata ehdokasta kolmessatoista sarjassa, joissa haettiin muun muassa parhaita asiointi-, viihde- ja yrityspalveluita. Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Teleforum ry:n, Teknologiateollisuus ry:n ja useiden elinkeinoelämän toimijoiden kesken.