Tänä vuonna ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Norjassa mainostettiin asukasta kohden 260 eurolla. Ruotsissa luku oli 189, Tanskassa 177 ja Suomessa 130 euroa.
Suomea lukuunottamatta muut Pohjoismaat pääsevät maailman TOP 10 listalle mainostamisen aktiivisuudessa.
IRM eli Institut för Reklam och mediastatistik arvioi, että mainonnan lasku jatkuu ensi vuonnakin joissakin maissa, vaikka kokonaisuudessaan tilanne paranee Pohjoismaissa.
Pohjoismaiden mainosmarkkinat olivat viime vuonna yhteensä 4,8 miljardia euroa, missä oli laskua 1,9 prosenttia.