Pentikäinen on mukana Tekirin vaativissa viestintäprojekteissa ja -operaatioissa sekä asiakkaiden johdon strategiavalmennuksissa.

”Johtaminen on yhä voimakkaammin viestintää, jossa tarvitaan niin perinteisen kuin uuden median osaamista. Uskon, että kokemukseni yritysjohtajana ja journalistina voi olla avuksi Tekirin asiakkaille, nykyisille ja uusille”, Pentikäinen sanoo.

”Tekir on vahva haastaja viestintätoimistokentällä. Siellä on hyvää osaamista ja erinomainen tekemisen meininki. Liityn innolla joukkoon mukaan”, Pentikäinen sanoo.

Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaan mukaan Pentikäinen tuo vahvaa osaamista viestintätoimiston asiakkaiden käyttöön.

“Mikael on elänyt ja toiminut aivan viestinnän murroksen keskellä jo vuosikymmeniä. Hänen mediauransa on ainutlaatuinen Suomessa. Tekir on ylpeä saadessaan hänen journalistisen, yhteiskunnallisen ja liikkeenjohdon kokemuksensa uuteen käyttöön”, Saukkomaa sanoo.

Pentikäisellä on monipuolinen kokemus johtamisesta ja viestinnästä. Hän on toiminut muun muassa Helsingin Sanomien, Suomen Tietotoimiston ja Etelä-Saimaan päätoimittajana sekä Sanoma Newsin toimitusjohtajana ja ollut mukana useiden yhtiöiden hallituksissa. Pentikäisen kirja Luottamus ilmestyy alkuvuonna 2014.

Tekirin liikevaihto vuonna 2012 oli yli 1,2 miljoonaa euroa. Toimiston nettisivuston mukaan toimistossa on 13 työntekijää.