Yhtiö ei tarkemmin erittele, minkä verran väkeä tullaan irtisanomaan ja miten säästöt toteutetaan.
”Säästöt pyritään tekemään niin, että uutistoimiston palvelun laatu turvataan. Uutistarjontaa pyritään kehittämään siten, että se vastaa jatkossakin mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeita ja toiveita”, STT-Lehtikuvan vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson sanoo.
”STT-Lehtikuvan suurimmat omistajat ovat sitoutuneita kansallisen uutistoimiston kehittämiseen siten, että se vastaa tulevaisuuden haasteisiin. Uutistoimistolla on yhä keskeinen tehtävä suomalaisen median sisällöntuottajana”, sanoo STT:n hallituksen puheenjohtaja, Ilta-Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja.
Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 16,5 miljoonaa euroa. Työntekijöitä oli 180.