”Idea palveluun syntyi, kun en löytänyt netistä apua asuntoni sisustamiseen. Halusin saada ideoita tavallisten ihmisten kodeista”, toteaa Styleroom.se-palvelun perustaja Johan Arvidson. Hän keskusteli ajatuksesta neljän verkkomedioiden parissa työskentelevän ystävänsä kanssa ja näistä ideoista syntyi palvelun ensimmäinen versio.

”Olemme vieneet palvelua tähän asti eteenpäin tällä nelikolla. Palvelumme uudistuu syksyn aikana ja tavoitteemme on viedä se useisiin uusiin maihin. A-lehtien perheyrittäjyys ja vahva halu panostaa digitaaliseen mediaan sai meidät kiinnostumaan yhteistyöstä”, palvelun kehityksestä vastaava Kristian Kvarnsback toteaa.

”Styleroomin toiminta perustuu käyttäjien usein omista kodeistaan ottamiin kuviin. Sisustamisesta kiinnostuneet henkilöt ovat luoneet palveluun 36.000 albumia, joissa on kaikkiaan jo yli 350.000 kuvaa. Viikoittain palvelua hyödyntää 100.000 eri kävijää. Oman ”Leikekirjan” lisäksi yhdeksi suosituimmista palveluista on noussut Hjälp mig -osio, johon voi ladata kuvan tilasta, jota henkilö haluaisi muokata paremmaksi ja jossa käyttäjäyhteisö tulee neuvoineen avuksi”, johtaja Petri Pekki toteaa.

”Omat leikekirjaan tallennetut kuvat ovat helposti selattavissa vaikka tabletilla huonekalukaupassa – palvelun käytöstä jo 45 % tapahtuukin mobiililaitteista. On selkeästi nähtävissä, että ensi vuonna suurin osa Styleroomin käyttäjistä tulee hyödyntämään palvelua tableteilla ja kännyköillä”, Kvarnsbacke kertoo.