TNS-Metrixin uusi mittaustapa on saanut isot mediatalot sotajalalle. Sanoma irtaantui TNS-Metrixin uudesta mittaustavasta, eikä enää ilmoita lainkaan kävijämääriään. Sanoma kannattaa perinteistä evästeiden mittaustapaa, joka perustuu käyttäjan vapaaehtoisuuteen. Uutta menetelmää Sanoma pitää epäluotettavana.

Uusi mittaustapa eli ns. fingerprint-menetelmä mahdollistaa myös evästeisiin eli cookien käyttöön rinnastettavat muut mittaustavat ja käyttäjän jäljittämisen ilman, että käyttäjä voi sitä estää. Fingerprintillä tarkoitetaan käyttäjän tunnistusta laitteen tunnistetietojen TCP/IP -tietojen ja muiden laitteista saatavien merkintöjen kautta. Fingerprint tunnistus mahdollistaa käyttäjän yksilöinnin, vaikka evästeet olisi kytketty pois päältä.

Näin kävijämäärät saadaan korkeammalle kuin evästeitä mittaamalla, koska monet käyttäjät estävät oma-aloitteisesti cookiet. Pelkkien eväisteiden perusteella on arvioitu kävijämäärien olevan jopa 30-40 prosenttia todellisuutta alhaisemmat.

Iltalehden kävijämäärä on nyt noin 2,67 miljoonaa viikossa. Kilpailijan Ilta-Sanomien vastaava luku oli viikkoa aiemmin puolta miljoonaa pienempi. Iltalehti on ottanut vuoden kuluessa selvän kaulan kilpailijaansa.

Helsingin Sanomien kävijämäärät ovat pysyneet suurin piirtein entisellä tasollaan parina viime vuotena. Vuoden vaihteessa käyttöönotetusta maksumuurista huolimatta sivustolla on käynyt lukemassa otsikoita ja lyhyitä johdantotekstejä saman verran kävijöitä kuin aiemminkin.

EU:n E-Privacy Directive kieltää sellaisen OBA-mainonnnan (Online Behavior Advertising), jossa käyttäjä ei itse pysty määrittämään mitä ja miten hänen käyttäytymistään palvelun tarjoaja seuraa.

Kanadassa vastaavan kieltomääräyksen ovat antaneet yksityisyyttä valvovat viranomaiset.

Näin Iltalehti kertoo evästeiden käytöstä sivuillaan. Lehti ei paljasta lukijoilleen, että nyt se seuraa evästeiden lisäksi käyttäjien tietokoneiden digitaalisia sormenjälkiä. Sitaatti on Iltalehti.fi -sivuston ”Käyttöehdoista”.

”2. Evästeet

Sivustossa käytetään evästeitä (cookies) sivuston kävijäliikenteen tilastointiin sekä eräiden sivuilla olevien palvelujen käytön mahdollistamiseksi ja helpottamiseksi. Eväste on pieni, käyttäjän selaimelle lähetettävä tekstitiedosto. Evästeiden käyttäminen auttaa Palveluntarjoajaa kehittämään ja parantamaan Sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta.

Evästeitä käytetään mm. toteuttamaan maksullisten palveluiden käyttö luotettavasti ja tietoturvallisesti, muistamaan käyttäjän viimeksi käyttämiä palveluita ja asetuksia sekä toteuttamaan tarkoituksenmukaisen sisällön ja mainonnan näyttämistä käyttäjälle.

Käyttäjä voi estää evästeiden käytön selaimensa asetuksista. Tällöin Sivusto ei välttämättä ole käytettävissä samalla lailla kuin evästeiden käytön sallien.”

Taustalla IAB:n päätös

TNS-Metrix kertoo sivuillaan, että IAB:n hallitus päätti 29.1.2013, että fingerprintit lisätään palaavan liikenteen laskentaan. Taustana muutokselle on halu palauttaa kesän 2012 järjestelmämuutoksessa vaihtunut algoritmi vastaamaan aiemmin käytössä ollutta mallia, jossa eri kävijöiden tunnistus perustuu palaaviin evästeisiin sekä fingerprinteihin. Tällä hetkellä käytössä olevassa kaavassa huomioidaan ainoastaan palaavat evästeet. Muutoksen vaikutukset vaihtelevat sivustoittain.

TNS-Metrixin mukaan uusi algoritmi eli laskukaava on lisätty järjestelmään 28.5.2013.