Samsungin vuonna 2012 toteuttama urheilutapahtumien katsojatutkimus osoitti, että jääkiekon MM-kisat ovat yhä Suomen katsotuin vuosittainen urheilutapahtuma. Urheilutapahtumista ainoastaan kesä- ja talviolympialaiset keräävät ruudun ääreen enemmän ihmisiä kuin leijonien kamppailut. Lähes kolmasosa (31 %) vastaajista listasi jääkiekon MM-kisat tärkeimmäksi urheilutapahtumaksi.
Kysely osoitti, että suomalaiset ovat selvästi Pohjoismaiden jääkiekkohulluinta kansaa. Esimerkiksi Ruotsissa jääkiekon MM-kisat jäävät yleisurheilun ja jalkapallon MM-kisojen jalkoihin. Tärkeimpiä urheilutapahtumia listatessa ruotsalaiset urheilun katsojat äänestivät jääkiekon mm-kisat vasta sijalle neljä, 6 prosentin osuudella. Samsungin teettämään YouGov-kyselyyn vastasi 844 urheilulähetyksiä katsovaa suomalaista (Ruotsissa 865 vastaajaa).
Tämän vuoden turnaus järjestetään 3.-19.5.2013. Suomi järjestää MM–kisat tänäkin vuonna yhteistyössä Ruotsin kanssa. Noin puolen miljoonan jääkiekkofanin odotetaan vierailevan yhteensä 64:ssä ottelussa. Turnaus näytetään yli sadassa maassa eri puolilla maailmaa. MM-kisoja televisioidaan kaiken kaikkiaan yli 4000 tuntia.
Lähde: www.epressi.com