”Pasilan Studiot -hankkeessa kohtaavat suomalaisen median historia ja digitaalisen alan tulevaisuus. Yle on Suomen suurin sisältötalo ja Pasilassa on sähköisen median huippuosaamista. Teemme jo nyt paljon yhteistyötä tuotantoyhtiöiden, oppilaitosten sekä muiden toimijoiden kanssa ja jatkossa vieläkin enemmän, kun saamme mukaan uusia kumppaneita. Pasilan Studiot on yksi tapa tehdä suomalaista sisältötuotantoa ja digitaalisia palveluita näkyväksi maailmalla”, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Pasilassa on jo nyt Ylen erinomaiset tuotantoresurssit, tilat ja verkostot. Pasilan Studiot -keskus sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien ja uudistuvan Keski-Pasilan äärellä. Pisara-rata parantaa entisestään Pasilan jo nyt erinomaisia liikenneyhteyksiä. Pasilan Studiot tähtää myös kansainväliseen toimintaan.
Yle toimii alkuvaiheessa Pasilan Studiot -hankkeen veturina. Pasilan Studiot on osa metropolialueen luovien alojen kehitystä, Helsingin kaupungin aluekehityshanke ja osa sen Pasila-suunnitelmaa. Lisäksi se tulee olemaan osa AV-alan alkavaa resurssikeskushanketta, joka käynnistyi maaliskuussa 2013. Mukana kehitystyössä ovat myös Forum Virum, Tekes ja Culminatum, joka on esittänyt Pasilan Studioita osaksi Työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiokeskittymien INKA-ohjelmaa.

Studio- ja tilaremontit alkavat, vuokralaisia haetaan

Yle tähtää pääkaupunkiseudulla samankaltaiseen kehittämiseen kuin Tampereella Tohlopin Mediapoliksessa. Ylen ja Technopoliksen perustama Mediapolis edistää luovan alan toimintaa Pirkanmaalla.

Pasilalla on paljon etuja puolellaan. Sähköisen median sisältö- ja tuotannollinen osaaminen on jo nyt vahvasti keskittynyt alueelle. Ylellä on Pasilassa paljon tuotantokalustoa, tilaa sekä valmis kaava: noin 140 000 m² kiinteistöjä ja noin 20 000 m² rakennusoikeutta. Naapureita ovat MTV Media, Messukeskus ja Hartwall Areena.

Yle on jo uudistanut studioitaan Pasilassa ja työtä jatketaan. Studiouudistukset ovat Ylelle isoja mutta välttämättömiä investointeja, sillä teräväpiirron lisäksi verkko- ja tiedostopohjaisuus ovat muuttaneet ohjelmien tekemistä merkittävästi. Ylen Pasilan Studiotalon remontit käynnistetään keväällä 2013, uutisstudiot uudistettiin jo aiemmin. Tohlopissa kaikki uudistetut studio- ja tuotantotilat ovat jo käytössä.

Yle tehostaa omaa tilankäyttöään Pasilassa. Ylen henkilöstömäärä on vähentynyt parin viime vuosikymmenen aikana lähes 2000:lla, ja työ- ja tuotantotavat ovat muuttuneet monin tavoin. Yhtiön tavoitteena on vähentää oman toimistotilan käyttöä noin 40 prosentilla nykyisestä. Ylen toimitiloja remontoidaan lähivuosien aikana ja aktiivinen vuokralaisten hankinta käynnistetään Yleltä vapautuviin tiloihin. Myös Pasilan rakennusten myynnin edellytyksiä selvitetään, mutta aiemmin kaavailtu Ison Pajan myynti ei ole lähiaikoina näköpiirissä.