Ilta-Sanomat vei voiton Paras juttu -kilpailun päivittäisuutisten sarjassa. Toimittaja Johannes Kotkavirran skuuppijuttu Satoja miljoonia palanut kertoi terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämiseen uponneista veronmaksajien rahoista.
Ajattomien juttujen sarjan voitti Anu Nousiaisen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen kirjoittama juttu Anneli Auerin tapauksesta. Nousiaisen rakentama tarina kerää Auerin syyllisyyteen tai syyttömyyteen viittaavat sirpaletiedot yhteen ja antaa lukijalle eväitä tehdä omat johtopäätöksensä.
Tänä vuonna juttukilpailun vaihtuva sarja oli Hyvät uutiset. Sen voitti Minna Ala-Heikkilän Tyrvään Sanomiin kirjoittama juttu ”Kyllä on hyvä mieli”, sanoo Vikke nyt. Juttu kertoo siitä, miten paikallislehden juttu herätti ihmiset auttamaan. Sarjan tarkoitus oli kiinnittää huomio siihen, että uutinen voi syntyä myös positiivisesta näkökulmasta.
Paras juttu -kilpailuun osallistui 207 juttua.
Parhaat sivut -kilpailun kaksi sarjaa olivat etusivu tai premiääri ja feature-sivut. Lehdet kilpailivat alle tai yli 12 000 kappaleen levikkiluokissa. Kaupunkilehdet osallistuivat pienempien lehtien sarjan. Raati arvioi kaikkiaan 230 sanomalehtisivua.
Aamulehti voitti levikiltään suurempien lehtien kilpailun molemmat sarjat. Paras feature-sivu oli urheiluosastolla julkaistu jalkapalloilija Lionel Messistä kertova Messias. Etusivujen voitto tuli infografiikkaan perustuvalla jutulla, jossa kerrottiin, missä asioissa suomalaisilla menee paremmin kuin koskaan.
Kilpailussa nähtiin toinenkin kaksoisvoitto, kun pienempien lehtien molempien sarjojen voitto meni Västra Nylandille. Feature-sarjan paras oli eri aikakausien puhelimia kuvaava Hallå-kokonaisuus. Parhaana etusivuna palkittiin joulun alla julkaistu sivu, jossa kuvalle oli annettu sen ansaitsema tila.