Raadin sanoin se on selkeydessään raikas tuulahdus, joka tarjoaa kaikille julkaisijoille myös muistutuksen kasvavan lukijaryhmän tarpeista ja asioiden selkeästä esittämisestä. Lehden sivustolla on innovatiivinen ja aidosti uudenlainen palvelunäkökohta.

Tuomareina olivat IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala ja yli-innovaatioaktivisti, tutkimuspäällikkö Anssi Tuulenmäki Aalto-yliopiston BIT Research Centeristä.

”Tuntuu hienolta, että aikakauslehtimaailman marginaalista tulevana nappasimme voiton isojen lehtitalojen nenän edestä”, päätoimittaja Hannu Virtanen iloitsi vastaanottaessaan palkintoa 10.4. järjestetyssä Aikakausmedian tilaisuudessa.

Selkosanomien verkkolehti on alusta asti suunniteltu käyttäjälähtöisesti ja kohderyhmien kanssa yhteistyössä. Selkosanomat on suunnattu ihmisille, joille yleiskielisen tekstin lukeminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tekstien selkokielisyyden lisäksi verkkolehdessä on kiinnitetty erityistä huomiota sivuston saavutettavuuteen ja helppokäyttöisyyteen.

Selkokielisten palvelujen tarvitsijoita on Suomessa arviolta noin 300 000. Heidän joukossaan on mm. vammaisia ihmisiä, maahanmuuttajia ja vanhuksia, joilla on muistisairauksia. Selkosanomien verkkolehden ovat toteuttaneet Selkokeskus ja verkkopalveluyksikkö Papunet yhteistyössä. Molemmat ovat osa Kehitysvammaliittoa.

Lähde: www.epressi.com