Suomen Lehdistö kertoi lokakuussa, että Kaleva alkaa joulukuussa versioida paikallista Oulu & Seutu -sivua. Tarkoitus oli toimittaa kolme eri painosta lehdestä kolmelle eri alueelle Oulun seudulla viitenä päivänä viikossa ja myydä versioiduille sivuille ilmoitustilaa paikallisille yrityksille, Suomen Lehdistö kertoo.

Versiointipäätöksen jälkeen Kalevassa on myös käyty yt-neuvottelut, joiden seurauksena yhtiöstä vähennettiin 27 henkilötyövuotta. Näistä 12 lähti toimituksesta eläkepaketein.

Paikallispainoksia ei välttämättä julkaistakaan ainakaan heti suunnitellussa laajuudessa vaan kenties vain parina päivänä viikossa. Kehityspäällikkö Juha Portaankorvan mukaan eri painokset lisäävät toimituksen työmäärää, vaikka tarkoitus on tehdä sivuja versioimalla samoja sisältöjä eri painoksiin.

– Juttujen suunnittelun tarve lisääntyy ja vähän pidemmällä keikalla käyminen vie aikaa, Portaankorva sanoo.