Musiikkiteollisuus on edelläkävijä uusien toimintamallien ja -ympäristöjen kokeilussa. Ericsson rakentaa toiminnallaan verkottunutta yhteiskuntaa, jossa on reaaliaikainen yhteys ihmisten, paikkojen ja asioiden välillä sallii uusia liiketoiminnan ja viihteen kulutuksen tapoja.
“Olen innoissani, että voin pyytää fanejani osaksi luovaa prosessiani. Samalla viemme musiikin tuotannon ja jakelun – ja todennäköisesti myös lopputuloksen – uudelle tasolle”, sanoo Avicii.
Suomessakin viime kesänä vieraillut 23-vuotias Avicii tunnetaan muun muassa Levels-tanssihitistään. Hän on alansa edelläkävijä, joka on ennenkin kokeillut uusia tapoja musiikinteossa. Avicii ponkaisi kuuluisuuteen musiikkiblogien kautta, ja hänen fanikuntansa on kasvanut kymmeniin miljooniin pelkästään sosiaalisen median kautta. Forbes-lehti nimesi vastikään Aviciin maailman toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi alle 30-vuotiaaksi henkilöksi, Adelen ollessa ykkönen ja Justin Bieberin seuratessa kolmosena.
Yleisö voi auttaa Aviciitä musiikinteossa 9.1. alkaen verkkosivustolla www.aviciixyou.com. Avicii toimii biisinteossa johtavana tuottajana ja kuratoi sisältöä kuten yleisön ehdottamia bassolinjoja, efektejä, melodioita, rytmejä ja lauluosuuksia. Tämän jälkeen Avicii luo materiaalin pohjalta kappaleen, jonka julkaisupäivä on 26.2.2013.
“Kokemuksemme mobiiliviestinnästä, laajakaistaverkoista ja pilvi-pohjaisista palveluista tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa tämä projekti. Uskomme, että mobiiliverkkojen tietoliikenne kasvaa vuoteen 2018 mennessä noin 12-kertaiseksi nykyisestä. Tätä kehitystä edistää verkkoon siirtynyt viihdepalveluiden käyttö”, kertoo Ericssonin markkinointijohtaja Arun Bhikshesvaran.
Lähde: www.epressi.com