Huhtikuussa tabloidiin siirtyvät myös Forssan Lehti sekä Sanoman maakuntalehdet Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat.
Suomen Lehtiyhtymä on jo aloittanut tabloidimuutoksen kaupunkilehdistä. Yhtymän sanomalehdet eivät vaihda formaattia ainakaan vielä tänä vuonna. Moni muukin broadsheet-lehti on valmistellut tabloidilehteä ja harkitsee siihen siirtymistä aikaisintaan vuoden 2014 alusta.
Ennen Helsingin Sanomia tabloidiin siirtyivät seitsenpäiväisistä lehdistä Alma Median Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Satakunnan Kansa. Jo pidempään tabloidina ovat ilmestyneet Länsi-Savo, Itä-Savo, Hufvudstadsbladet ja Iisalmen Sanomat.
Tällä hetkellä Suomen seitsenpäiväisistä lehdistä 22 ilmestyy suuremmassa broadsheet-koossa ja yhdeksän tabloidina.
Kaikista Suomen 182 sanomalehdestä valtaosa eli 153 on tabloideja. Tabloidi on ollut ennen kaikkea paikallislehtien, puoluelehtien, iltapäivälehtien ja talouslehtien formaatti. Myös kaupunkilehdistä enemmistö ilmestyy tabloidikoossa.
”Tabloidia pidetään yleensä kätevämpänä ja lukijaystävällisempänä lehtikokona. Muissa Pohjoismaissa se löi läpi jo viime vuosikymmenellä. Loputkin sanomalehdet harkitsevat sitä nyt, mutta voi olla, että Suomessa säilyy merkittävä ryhmä broadsheet-lehtiä vielä pitkäänkin”, arvioi liittojohtaja Jukka Holmberg Sanomalehtien Liitosta.
”Sivukoko on viime kädessä makuasia ja tottumuskysymys. Tärkeintä on aina lehden sisällön koskettavuus ja merkityksellisyys lukijalle.”
Aiemmin tabloidiin ovat siirtyneet mm. Alma Median Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat. Mainostajien reaktiot eivät ole olleet kovin myönteisiä muutoksesta.