Jos asiakas ei halua sitoutua palvelun tilaajaksi kokonaiseksi vuodeksi, yhtiöllä on tarjolla myös toistaiseksi voimassaoleva sopimus.
HBO:n palvelu on tarjolla aluksi Soneran laajakaistapohjaista tv-palvelua käyttäville Koti TV-asiakkaille. Palveluun kuuluu HD-livekanavan lisäksi ohjelmakirjasto, jonne lisätään HBO:lta ja muilta sisällöntuottajilta uusien suosikkisarjojen kuten Game of Thronesin, True Bloodin ja Magic Cityn jaksojen ja tuotantokausien lisäksi HBO:n klassikkosarjojen kaikki tuotantokaudet sekä elokuvia ja dokumentteja.
Palvelun kuukausihinta Suomessa on 9,95 euroa 12 kuukauden määräaikaisella sopimuksella ja 14,95 euroa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, mikä mahdollistaa palveluun tutustumisen ilman pitkää sitoutumista palvelun tilaajaksi. Palvelu tulee saataville myös Soneran kaapelitelevisioasiakkaille alkuvuodesta 2013.
Kysyntä tämänkaltaiselle palvelulle on suurta. Sonera Trends tv-tutkimuksen vastaajista 88 % katsoo säännöllisesti televisiota ja maksutelevisiosisällöistä kiinnostavat eniten elokuvat (80 %) sekä tv-sarjat (57 %). Mieluiten sarjoja ja elokuvia katsotaan televisiosta (85 %), tietokoneelta (41 %) sekä tabletilta (30 %).
”HBO on eniten ennakkokysyntää synnyttänyt tv-palvelumme. Soneran HBO-palvelun etu on HBO-kanavamme laatu – kuva on teräväpiirtoa ja äänet kotiteatteritasoisia. Katselukokemuksen kruunaa HBO-ohjelmakirjastomme, josta tulee varmasti yksi suosituimmista on demand -palveluistamme. Tällä hetkellä suosituin on Disney-ohjelmakirjastomme ja uskon, että HBO:sta tulee vastaava hitti aikuisempaan makuun. Jatkuvasti laajenevista video- ja ohjelmakirjastoistamme käynnistetään jo lähes puoli miljoonaa katselutapahtumaa kuukaudessa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin vuosi sitten”, kertoo Soneran tv- ja laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Salminen.
HBO on valinnut yhteistyökumppanikseen muutamia huolella valittuja jakelijoita Pohjoismaiden markkinoilta. Tv-jakelijoista ensimmäinen on TeliaSonera, Pohjoismaiden nopeimmin kasvava tv-yhtiö, jolla on yli 900 000 tv-asiakasta. Palvelu tuli ensimmäiseksi markkinoille Ruotsissa ja nyt Suomessa. Tarkoituksena on, että palvelu on saatavilla lähitulevaisuudessa myös Norjassa sekä Tanskassa.
”Haluamme tehdä yhteistyötä menestyneiden ja johtavien yritysten kanssa. TeliaSoneran asema ja sen innovatiivinen lähestyminen Pohjoismaiden markkinoilla teki heistä ilmeisen valinnan meille”, sanoo HBO Nordicin toimitusjohtaja Hervé Payan.