Polar Heroes hyödyntää mm. Pixar-elokuvista tuttuja metodeja, kuten hassuja hahmoja ja hauskoja käänteitä. Pelissä seikkailee muun muassa kuivalla maalla liikkuva kala, joka tykkää laulaa ja naamioitua Michael Jacksoniksi. Lasten tylsinä pitämiä aiheita opetetaan hauskalla tavalla: oletko koskaan miettinyt, keksikö Isaac Newton omenapuun alla loikoillessaan painovoimateorian vai oivalsiko hän, että tippuvat esineet voivat aiheuttaa pääkipua? Pelimaailma muuttaa oppimisen hauskaksi leikiksi, joka on tutkimusten mukaan lapsille luontainen ja tehokkain tapa oppia.

 Lapset opettavat sankareitaan ja samalla itseään

Fantastec Oy:n toimitusjohtaja Juha Väisänen kutsuu Polar Heroes -pelimaailmaa virtuaaliseksi leikkipuistoksi, jonka oppisisällöt ovat pitkälti koulusta ja päiväkodista tuttuja. Lapset kehittävät sankaripoika- ja supertyttö-hahmojaan ja saavat uusia supervoimia, lemmikkejä ja vekkuleita vekottimia, kuten rakettimoottorilla varustetun lentävän kelkan. Koska pienten sankarien pitää menestyäkseen myös oppia uusia asioita, lapset opettavat hahmoilleen mm. matematiikkaa, yleistietoa, musiikkia, lukutaitoa ja sosiaalisia taitoja.

Luonnollisesti lapsi oppii samalla itsekin

Polar Heroes sisältää useita virtuaalisia pelikyliä ja kymmeniä opettavia pelejä. Se on kuin Disneyn huippusuosittu Club Penguin, mutta kasvattavana versiona. Pelimaailmaan sisältyvän mittariston ja palautejärjestelmän avulla vanhemmille ja opettajille voidaan välittää tietoa lapsen oppimisesta.

-Vanhemmat arvostavat pelin helppoa saatavuutta sekä lasta kehittäviä sisältöjä. Peli siis tukee hyvää vanhemmuutta, Juha Väisänen kertoo.

Polar Heroes sai alkunsa, kun opettajataustainen Juha Väisänen näki 4-vuotiaan kummityttönsä Ellan pelaavan räiskintäpeliä internetissä. Fantastecin missio on oppimisen vallankumous yhdistämällä Suomen huippuluokan koulutus- ja pelialan osaaminen. Polar Heroes onkin palkittu sekä innovaatio- että e-learning-tapahtumissa.

Polar Heroes –pelimaailma toimii suoraan internet-selaimessa sekä lähiaikoina yksittäisten pelien osalta mobiililaitteissa. Pelimaailma on pelattavissa internetissä osoitteesta http://www.polarheroes.com/

Lisätietoja:

Fantastec Oy, toimitusjohtaja Juha Väisänen +358 41 4355788; juha.vaisanen ät fantastec.fi