Soinin mukaan suomalaisten mediayhtiöiden kannalta merkittävin haaste
tulee mittakaavasta. ”Esimerkiksi joidenkin globaalien mediayritysten
liikevoitto lähestyy Suomen valtion budjetin kokoluokkaa. Kotimaisen
median kilpailuedut löytyvät muualta kuin teknologiaylivoimasta.
Suomalaisen median menestystekijöitä ovat suomalaisille suunnitellut
palvelut, vahvat sisällöt, tutut luotettavat brändit ja asiakkuudet.
Niihin uskomme. Tälle pohjalle rakennamme palvelumme niin kuluttajille
kuin media-asiakkaillemme”, sanoo Soini.

Kuluttajilta löytyy Soinin mukaan maksuhalukkuutta myös verkossa. Tästä
on saatu jo selviä merkkejä, kun Helsingin Sanomat siirtyi
digipalveluissaan maksullisuuteen muutama viikko sitten.
”Liikkeellelähtö on ollut erittäin hyvä”, Soini paljastaa.

Viestinnän Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Soini totesi 3. joulukuuta liiton syysseminaarissa, että kulunut vuosi finanssikriiseineen ja mediamainonnan laskuineen on ollut alalle raskas.

”Kun yhtälöön lisätään vielä tänä vuonna voimaan tullut lehtien veronkorotus ja laskevat levikkiluvut, on monissa yrityksissä jouduttu yt-neuvottelemaan alan tulevaisuuden ja uusien investointien turvaamiseksi. Mikäli yt-neuvottelujen perusteella on irtisanottu 5 % henkilöstöstä, on se luonnollisesti tehty, jotta 95 % työpaikoista ja yrityksen kilpailu- ja kehityskyky voitaisiin turvata”, muistuttaa Soini

 Soini kaipaa päättäjiltä oivallusta alan uudesta kilpailutilanteesta

”Media on elinkeino, joka työllistää suoraan ja välillisesti mittavan määrän suomalaisia. Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on nostanut hyvin vahvasti esille digitaalisten palvelujen ja teknologioiden merkityksen Suomen tulevaisuuden menestystekijänä. Kannatan lämpimästi ministeri Kiurun aloitteita tällä alueella. Haluan kuitenkin muistuttaa, että media ei ole koskaan vain teknologioita tai vaikkapa laajakaistoja vaan näiden lisäksi ja ennen muuta ytimessä ovat kuluttajille tärkeät, relevantit ja laadukkaat suomalaiset sisällöt. Kehitetään näitä yhdessä ja rakennetaan uusia suomalaisia menestystarinoita, haastaa Soini.