Televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluja tarjoaa tällä hetkellä parikymmentä yhtiötä. Suuri osa niistä on internet-palveluntarjoajia, mukana ovat esimerkiksi Elisa ja TeliaSonera. Yhdelläkään yhtiöllä ei ole palveluihin lupia, TTVK väittää.  Asia on merkittävä, sillä kysymys on vuositasolla noin 100 miljoonan euron arvoisista kaupallisista palveluista.

TTVK:n mielestä tekijänoikeuslain mukaan musiikkia ja elokuvia voi kopioida ja tallentaa yksityisesti, perhepiirissä, mutta palvelua ei saa kuitenkaan antaa ulkopuolisen tahon suoritettavaksi. Viime viikolla nostetun tekijänoikeusrikos- ja törkeän petossyytteen mukaan TVkaista on tarjonnut Internetissä käyttäjilleen katseltavaksi ja tallennettavaksi tilausvideopalveluna (Video on Demand, VOD) tiettyjen televisiokanavien koko ohjelmatarjonnan.

TTVK:n mukaan myös muut markkinoilla olevat verkkotallennuspalvelut rikkovat TVkaistan tapaan tekijänoikeuslakia – palvelut eivät ole lain tarkoittamaa yksityistä kopiointia, eikä yksikään yritys ole hankkinut tarjoamiinsa palveluihin asianmukaisia lupia. TTVK on toimittanut ennen kesää yhtiöille kirjalliset kieltovaatimukset, joissa yhtiöitä kehotettiin välittömästi lopettamaan lainvastainen toiminta. Nyt TTVK harkitsee oikeustoimien käynnistämistä.

”Yksikään palveluntarjoaja ei ole noudattanut kieltovaatimusta. Vaikuttaa siltä, että asiaan joudutaan hakemaan ratkaisua oikeusteitse”, sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

”Verkkotallennuspalvelut käyttävät televisiokanaviemme sisältöjä lainvastaisesti ja aiheuttavat oikeudenhaltijoille merkittäviä taloudellisia menetyksiä. Tilanne on kestämätön”, kommentoi TTVK:n jäsenen, Sanoma Entertainment Oy:n yhteiskuntasuhdejohtaja Marcus Wiklund.

Kuluttajille on tarjolla myös laillisesti toteutettuja maksuttomia tilausohjelmapalveluita kuten YLE Areena, Katsomo ja Ruutu. TTVK:n mielestä laittomat verkkotallennuspalvelut luovat markkinahäiriön, joka hidastaa laillisen markkinan kehitystä.