Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Alma Medialla on optio hankkia JM Tieto Oy vaiheittain kokonaan omistukseensa seuraavien viiden vuoden aikana.

JM Tiedon erityisosaamista on markkinointi- ja myyntikonseptien rakentaminen B2B-yrityksille. JM Tiedon tarjoomassa yhdistyvät rekisteri- ja analytiikkapalvelut, näiden hyödyntäminen yritysten markkinoinnissa sekä asiakashankinnan ja -hallinnan teknologiat. B2B-rekisterien tarjoajana JM Tieto on Suomessa kolmanneksi suurin. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna vajaat 3 miljoonaa euroa.

Kauppalehden ja JM Tiedon palvelut täydentävät erinomaisesti toisiaan. Kauppalehti Tietopalvelut tarjoaa pääsääntöisesti yritys- ja kiinteistötietoa, kun taas JM Tieto keskittyy markkinointitietoon ja sen hyödyntämiseen. JM Tiedon osaamisesta arvioidaan koituvan synergioita myös muualla Kauppalehti-ryhmässä, kuten Alma360:n asiakasmediaratkaisuissa sekä Kauppalehden mediamyynnissä.