”Yritysmaailman ja kolmannen sektorin organisaatioiden suhde on lähentymässä ja muuttumassa strategisemmaksi. Samaan aikaan merkityksellisten, molempia osapuolia hyödyttävien yhteistyösuhteiden luomiseksi tarvitaan uutta osaamista ja tuoreita näkökulmia. Tavoitteemme on luoda uudenlaisia yhteistyön ja viestinnän malleja sekä kasvattaa tuloksellisen yhteistyön osaamista sekä kolmannella sektorilla että elinkeinoelämässä”, Sanna-Mari Jäntti kertoo.
Milttonissa on meneillään kunnianhimoinen rakennusprojekti, jossa suomalaiselle yrityskentälle tarjotaan uusia ratkaisuja osittain kehittymättömille markkinointiviestinnän osaamisalueille. Aiemmin syksyllä Miltton palkkasi pääministeri Jyrki Kataisen erityisavustajan Jussi Kekkosen kehittämään suomalaista vaikuttajaviestintää uudelle tasolle ja Josephine Mickwitzin Wärtsilästä tarjoamaan uusia sijoittajaviestinnän ratkaisuja. Jäntti täydentää kokoonpanoa yritysyhteistyön sekä yhteiskuntasuhde- ja sidosryhmäviestinnän osalta.
”Yritysyhteistyö, tai tuttavallisemmin sponsorointi, tarvitsee piristysruiskeen. Toiminta on usein sattumanvaraista ja sen markkinointiviestinnällinen hyödyntäminen jää liian vähälle huomiolle. Tähän aiomme tarttua yhdistämällä Sanna-Marin laajan osaamisen organisaatioiden yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa Milttonin markkinointiviestinnän osaamiseen”, sanoo Milttonin toimitusjohtaja Mathias Järnström.