Hän toimii valtionyhtiö Vapo Oyj:n ja Raskone Oyj:n hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä perheyhtiö Isku Oyj:ssa ja mediayhtiö Länsi-Suomi Yhtymässä sekä osakkaana johtamisjärjestelmäyritys Arc Technology Oy:ssä. Aiemmin Lipsanen on työskennellyt toimitusjohtajana ABB:ssä, TeliaSonerassa ja AlmaMediassa.

”Olemme todella tyytyväisiä, että saamme Juho Lipsasen hallitukseemme. Hänellä on erittäin monipuolinen kokemus Suomen mediakentästä, sillä hän tuntee lehtialan lisäksi sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet. Lisäksi hänellä on näkemystä perheyrityksen toiminnasta,” kertoo A-lehtien hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen.

”A-lehdet on mielenkiintoinen yritys Suomen mediakentässä, mistä syystä tartuin Olli-Pekka Lyytikäisen pyyntöön. A-lehtien missio laatujournalismiin antaa mahdollisuudet liittää yleisö A-lehtien medioihin eri muodoissa. Uskon, että mainonnan mallit ja lukukokemukset kehittyvät eri käyttöliittymiin sopiviksi, helpoiksi ja toisiaan tukeviksi. A-lehdissä on osaava henkilöstö, joka pystyy jalostamaan kannattavasti trendien ja käyttäytymisen muutokset innovatiivisesti tarinoiksi niin vetovoimaisten aikakauslehtien kustantamisessa kuin digitaalisesti”, toteaa Juho Lipsanen.

A-lehtien hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista vanhoina jäseninä jatkavat Olli-Pekka Lyytikäinen (hallituksen puheenjohtaja), Anne Lyytikäinen-Palmroth, Yrjö Lyytikäinen, Leena Paananen, Timo Saini ja Jukka Virta.