”Areenan suuri ohjelmamäärä kaipasi aiempaa parempaa tapaa jäsentää sisältöä. Ohjelmien löydettävyyttä parannetaan uusilla kategorioilla. Löydettävyyttä kohentavat myös aiempaa parempi hakutoiminto ja paremmin näkyvät suositukset”, kertoo palvelupäällikkö Kari Haakana.
Suuri osa ohjelmista on tulevaisuudessa katsottavissa aiempaa pidempään, pääsääntöisesti 30 vuorokautta lähetyksen jälkeen.
Uuden Areenan muutoksia on testattu Areenan beta-versiossa, jota käyttäjien on ollut mahdollista käyttää varsinaisen Areenan rinnalla. Näin on pyritty huomioimaan käyttäjien jakamat kokemukset ja palaute mahdollisimman hyvin.
”Dialogi käyttäjien kanssa on ollut todella tärkeää kehittäessämme Areenaa siihen suuntaan, johon aktiiviset käyttäjät ovat toivoneet. Ilman käyttäjien palautetta ja ehdotuksia Areena olisi aivan toisenlainen palvelu”, Haakana muistuttaa.
Areenan käyttäjät voivat tulevaisuudessa käyttää palvelua entistä monipuolisemmin myös mobiililaitteilla.
– Tuomme käyttöön pitkään odotetun Areenan iPad-sovelluksen ja päivitämme Areenan iPhone- ja Android-sovellukset. Myös Windows-puhelinten kautta on jatkossa mahdollisuus nauttia Areena-sisällöistä.
Uusi Areena löytyy tutusta osoitteesta yle.fi/areena