Laevuon vetämä Tuotanto Oy Säihky tekee tv- ja draamatuotantoja, kuten muun muassa Moska, Team Ahma, Ketonen ja Myllyrinne, Ranuan kummit, Kaikki Kunnossa ja Ou nou.
Laevuo on koulutukseltaan lakimies ja kuuluu mm. AV-alan tekijänoikeusjärjestö Tuotos ry:n sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen hallitukseen.
”Tehtävä on minulle kiinnostava ensinnäkin toki tekijänoikeudellisesta ja luovien alojen taustastani johtuen”, sanoo Laevuo.”Tehtävä antaa mahdollisuuden tarkastella ko. kenttää uudesta näkökulmasta. ”
”Tekninen ympäristö ja sisällön käyttötottumukset muuttuvat ja kehittyvät vauhdilla samanaikaisesti kun tekijänoikeudella suojatun aineiston kysyntä kasvaa voimakkaasti. Nämä yhdistettynä vaikeasti ennustettavaan kehityksen suuntaan ja nopeuteen luo sekä mahdollisuuksia että haasteita koko alalle. Musiikkiala on tämän muutoksen ja kehityksen keskiössä ja kärjessä.”
Gramex ry:n puheenjohtajana vuodesta 1980 toiminut asianajaja Risto Ryti vetäytyi tehtävästä jäätyään eläkkeelle.
”Pelkästään ajatus siitä, mitä kaikkea yli 30 vuodessa tekijänoikeusmaailmassa on tapahtunut, on hengästyttävää,” sanoo Risto Ryti. ”Onnenpekkana olen Gramexin puheenjohtajana saanut osallistua kansallisen ja kansainvälisen tekijänoikeuden kehitykseen ja ollut mukana kehittämässä Gramexia vastaamaan lainsäädännön muutoksiin.”
”Taiteilijoiden ja tuottajien tekijänoikeuslakiin perustuvien oikeuksien toteuttajana Gramex on jo pitkään ollut maailman huippujärjestö. Se mitä meillä tänään on, ei olisi ollut mahdollista ilman poikkeuksellisen hyvää yhteistyökykyä suomalaisten muusikoiden ja tuottajien kesken eikä ilman Gramexin loistavaa henkilökuntaa.”
Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin seuraavat:
Taiteilijajäsenet:
Jouni Nieminen (Martti Metsäketo)
Matti Lappalainen (Sami Kuoppamäki)
Ahti Vänttinen (Lottaliina Lehtinen)
Tuottajajäsenet:
Lauri Rechardt (Tapio Korjus)
Niko Nordström (Wemppa Koivumäki)
Markku Takkunen (Jarkko Nordlund)