Tv:n katselua ja radion kuuntelua mittaava Finnpanel alkaa julkaista kerran kuussa tilastoa Yle Areenan, MTV Oy:n Katsomon ja Nelonen Median ruutu.fi:n katselusta. Tiedot netti-tv-palveluiden yhteenlasketuista käynnistysmääristä löytyvät jatkossa Finnpanelin nettisivuilta.
Eri nettitelevisioiden yhteiskäynnistysmäärää ei ole tähän mennessä
julkaistu, vaikka tietoja käynnistysmääristä on koko ajan kerätty. Nyt
Yle, MTV Oy ja Nelonen Media ovat yhdessä sopineet tietojen
toimittamisesta Finnpanelille. Toisin kuin perinteisissä katselu- ja
kuuntelutilastoissa Finnpanel ei osallistu itse mittaukseen millään
tavalla, vaan toimii tässä vain tiedonvälittäjänä.
Netti-tv:n käyttö on kasvanut perinteisen television katselun rinnalla tasaiseen tahtiin. Puolessa kaikista suomalaisista kotitalouksista katsotaan kotimaisten tv-yhtiöiden netti-tv-palveluista kokonaisia ohjelmia ainakin joskus – joka kuudennessa kotitaloudessa viikoittain.
”Osa mediayhtiöistä on jo tahollaan kertonut ohjelmiensa käynnistysmääristä, mutta nyt tilastotiedot ovat kootusti kaikkien saatavilla säännöllisesti”, kertoo Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell.
Netti-tv-palveluiden käynnistämismäärät päivittyvät jatkossa joka kuun 8. päivänä. Tilasto kertoo Areenan, Katsomon ja ruutu.fi -palveluiden käynnistysten yhteismäärän maksuttomasta on-demand-sisällöstä.
Uusi palvelu on käytössä välittömästi ja löytyy muiden katselu- ja kuuntelutilastojen tavoin Finnpanelin sivuilta osoitteesta http://www.finnpanel.fi/tulokset/nettitv/kk/kaynnistykset.