Aikakauslehtikilpailun 2011 voittajat julkistettiin 25.4.2012 Ajankuva-tilaisuudessa.
Kilpailuun osallistui toimituksellisessa sarjassa yhteensä lähes 130 palkittaviksi ehdotettua päätoimittajaa, toimittajaa, aikakauslehtikuvaajaa, taittajaa sekä toimitustiimiä. Sarjojen voittajat saivat kunniakirjan lisäksi 2 000 – 3 000 euron rahapalkinnot.
Toimituksellisten sarjojen voittajat perusteluineen:
Vuoden 2011 pääkirjoituksen tekijä: Satu Vasantola, Meidän Perhe
Pääkirjoittaja panee itsensä peliin ja osaa siirtää aiheet henkilökohtaisen näkökulman kautta yhteiskunnalliselle tasolle ennakkoluulottomasti. Tekstit ovat lukijalle läheisiä ja haastavat pohtimaan asioita omalla tavalla ja keskustelemaan avoimesti arjen iloista ja ongelmista. Kirjoitukset ovat tunteellisiakin olematta kuitenkaan holhoavia tai moralisoivia. Vasantolan ilmaisu on omaperäistä ja vapautunutta, ja hän osaa viljellä huumoria onnistuneesti.
Vuoden 2011 kirjoittava toimittaja: Jouni Tikkanen, Suomen Luonto
Uudenlainen ja omaperäinen tapa lähestyä aiheita antaa lukijalle uusia sävyjä asioiden tarkasteluun. Elävä kerronta ja mainiot kielikuvat pitävät otteessaan ja näkökulmien sekä dramaturgian rakentaminen onnistuu erinomaisesti. Monien juttutyyppien hallitsija on perehtynyt aiheidensa yksityiskohtiin todella huolellisesti. Toimittajan oma innostus aiheeseen kuultaa tekstien läpi, ja se saa lukijankin kiinnostumaan.
Vuoden 2011 aikakauslehtikuvaaja: Juuso Westerlund, Image
Kuvat, jotka pysäyttävät ja valaisevat juttujen ydinviestin kertasilmäyksellä. Kaunistelematon ja rohkea oma tyyli, jossa nousee aidontuntuisesti esiin kohteiden monet vivahteet. Huumoria unohtamatta. Westerlund tuo kuvillaan aikakauslehteen sievistelemättömästi raportoivaa ja tilannekeskeistä ajankuvaa ja lisää kiinnostavuutta.
Vuoden 2011 taittaja: Marika Eerola, Suomen Luonto
Lehden ulkoasun ja rakenteen päivittäminen ei tarvitse merkitä kaikkien aikaisempien ja toimiviksi todettujen ulkoasuratkaisujen hyllyttämistä. Eerola on toteuttanut hienovaraiset ja ajan henkeen sopivat muutokset ja taitolliset ratkaisut siten, että lehden uskollinen lukijakunta kokee lehden tunnistettavan profiilin edelleen omakseen. Muutoksilla on herätelty myös uusien lukijoiden mielenkiintoa.
Vuoden 2011 toimitustiimi: Demi
(Satu Koivisto, Anni Lintula, Anna Mattsson, Aino Miikkulainen, Anna Karhunen, Päivi Lehtomurto, Johanna Liukkonen, Anniina Rummukainen ja Julia Thurén)
Demin tiimi on läsnä lukijoidensa arjessa täysillä. Toimitustiimi tekee työtään vastuullisesti kohderyhmänsä maailman, sen ilot ja murheet tarkasti tuntien. Tavoitteena on paitsi viihdyttää ja innostaa, niin myös auttaa ja kannustaa lukijoita heitä askarruttavissa aiheissa. Lukijat on otettu aktiivisesti mukaan lehden tekemiseen suositun nettisivuston sekä Facebook-sivuston kautta ja yhteydenpidossa on syntynyt omaa sanastoakin. Tiimin oma toimituskulttuuri kävelykokouksineen ja uusien lähestymistapojen etsiminen kuvastaa vankkaa sitoutumista lukijasuhteen ylläpitämiseen.
Vuoden 2011 aikakauslehtimainostaja on Valio
Aikakausmedia palkitsi Ajankuva-tilaisuudessa mainonnan ostajia ja tekijöitä. Vuoden 2011 aikakauslehtimainostajaksi valittiin Valio. Parhaana aikakauslehtimainoksena palkittiin Eurokankaan Eero Aarnio -sarja. Aikakauslehtimainonnan luovasta ratkaisusta sai erikoismaininnan Trendi-lehden ja Bernerin yhteistyö.
Vuoden aikakauslehtimainostajan valitsee Aikakausmedian Mediamyyntiryhmä, joka perusteluissaan toteaa, että Valio luottaa aikakauslehtien kykyyn ja voimaan puhutella oikeita kohderyhmiä. Yritys on ottanut aikakauslehtimainonnasta hyödyn ennakkoluulottomasti ja määrätietoisesti. Sen mainonta saa tutkimuksissa jatkuvasti korkeimpia huomio- ja vaikuttavuusarvoja ja ostohalukkuuslukuja. Mediamyyntiryhmän mukaan Valio on luottanut aikakauslehtiin niin paljon, että se on lisännyt panoksiaan aikakauslehtimainontaan enemmän kuin mikään muu mainostaja vuonna 2011.
Eurokankaan Eero Aarnio -sarja kiri mainossarjan voittoon
Eurokankaan aikakauslehdissä julkaistu Eero Aarnio – mainossarja keräsi asiantuntijatuomaristolta eniten ääniä. Mainossarjan on toteuttanut suunnittelutoimisto Folk Finland ja mediatoimistona on Voitto.
Tänä vuonna Vuoden aikakauslehtimainos -tuomaristo halusi antaa tunnustusta erityisesti Suomessa tehdyille oivalluksille. Päätökseen ei vaikuttanut yrityksen tausta tai koko, saati budjetin suuruus. Mainonnan piti olla positiivisella tavalla mielikuvaa rakentavaa, ei pelkästään huomiota herättävää, totesi tuomaristo. Vuoden 2011 voittoisan aikakauslehtimainossarjan tekijät ovat tehneet rohkean strategisen valinnan. He ovat siirtyneet tarjousmainonnasta brändin rakentamiseen. Luova ratkaisu on rento ja konstailematon, yrityksensä näköinen.
Tuomariston muodostivat kuusi mainostoimistojen ammattilaista. Voittaja valittiin Aikakausmedia ADS Oy:n välityspalvelun kautta viime vuonna välitetyistä, yli 20 000 mainoksesta useiden karsintakierrosten jälkeen.
Erikoismaininta luovasta ratkaisusta Trendi-lehden ja Bernerin idealle
Vuoden aikakauslehtimainoskilpailun tuomaristo antoi erikoismaininnan luovasta ratkaisusta Trendi-lehdessä toteutetulle advertoriaalille, jossa kerrottiin, miten lehden kannessa olleen mallin meikki oli toteutettu. Tuomariston mukaan idea luottaa aikakauslehden olennaisimpaan vahvuuteen, kykyyn vangita lukijoiden huomio kiinnostavan sisällön avulla. Tämä toteutus keräsi Trendi-lehden tutkimuksessa vuoden huippuhuomioarvot. Noin 150 000 lukijaa huomasi mainoksen. Lähes 80 000 oli sitä mieltä, että tämä mainos houkuttelee ostamaan.
Aikakauslehtikilpailuun kuuluu myös Vuoden 2011 mediamyyjän valinta. Voittaja valittiin mainos- ja mediatoimistojen sekä mainostavien yritysten mediapäättäjille suunnatussa äänestyksessä. Eniten mainintoja äänestyksessä sai myyntipäällikkö Sami Onkamo, A-lehdet Oy.
Perusteluissa todetaan, että Sami Onkamo on rehti, asiallinen ja hyvin asiansa tunteva. Hän osaa yhdistää asiakkaan bisneksen omaan mediaansa. Hän panostaa täysillä asiakkaansa puolesta. Onkamoa kuvataan myös proaktiiviseksi ja luotettavaksi. Mainitsemisen arvoisena pidettiin myös rentoa otetta ja hyvää tavoitettavuutta.
Yleisöäänestyksen vuoden 2011 aikakauslehden kanneksi voitti Glorian Antiikki 5/11
Ensimmäistä kertaa järjestetty yleisöäänestys Aikakausmedian jäsenlehtien kansista sai valtavan suosion. Helmikuun aikana Aikakausmedian sivustolla annettiin 20 kannelle yhteensä 10 161 ääntä. Voittaja oli 1 397 äänellä Glorian Antiikin kansi 5/11.
Kannen syntytarina on seuraava:
”Kansikuvan otti valokuvaaja Erja Lempinen varhaisena kesäaamuna 2010. Jutun on kirjoittanut toimitussihteeri Arja Maunuksela. Huvilan omistajat olivat itse ottaneet yhteyttä Glorian Antiikin toimitukseen ja kertoneet mielenkiintoisesta vanhasta talostaan.
Alkuvuoden 2011 työstimme Glorian Anttiikin ulkoasu-uudistusta. Ensimmäinen uudistunut Glorian Antiikki on juuri tämä toukokuussa ilmestynyt numero. Siinä on ensimmäistä kertaa uusi logomme ja uudistunut typografia.
Kanteen oli useita hyviä kuvia ehdolla. Kannen kuva tarttui ensimmäisenä AD Susanna Lehdon silmään, muotoutui kansiformaattiin ja piti puolensa loppuun asti. Koska lehden irtonumeroa myytiin tarjoushintaan, tilaajakanteen oli mahdollista laittaa vain muutama rauhallinen otsikko. Tekstit mietittiin yhdessä pienen toimituksemme kesken.”
Vuoden 2011 aikakauslehden kansi -kilpailussa jokainen kisan yleisöäänestykseen päässeistä 20 kannesta sai oman kannattajajoukkonsa. Shortlistalle päässeet, kolme eniten ääniä saanutta kantta, keräsivät 34 prosenttia koko äänisaaliista. Hopeasijalle tuli Suomen Luonto 2/11 ja pronssille Arvo 3/11.
Vastaavia kansikilpailuja on useita eri puolilla maailmaa, tosin useimmissa niistä valinnan voittajasta tekee ammattilaisista koottu tuomaristo. Yleisöäänestys on käytössä esimerkiksi Brasilian aikakauslehtikustantajien liitolla ANERilla.
Yleisöäänestykseen päässeet kannet valistsi asiantuntijatuomaristo, johon kuuluivat professori, graafinen suunnittelija Saku Heinänen, Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu, Typogra ; kirjoittaja, kuvittaja Hannu Konttinen, Konttisen toimisto Oy; markkinatutkimuspäällikkö Päivi Suomalainen, Oy Gustav Paulig Ab, väitöskirjatutkija, valokuvaaja Hanna Weselius, Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu ja puheenjohtajana tiedotuspäällikkö Heli Häivälä, Aikakausmedia