Granrothin tehtäviin kuuluvat Lilyn kaupallisten yhteistyömallien ja markkinoinnin suunnittelu. Hän tulee osallistumaan myös muiden A-lehdet Oy:n verkkopalvelujen suunnitteluun ja kaupallisten yhteistyömallien kehittämiseen.
”Vuosi sitten lanseerattu verkkoyhteisö Lily.fi on saanut vauhdikkaan startin ja on hienossa kasvuvaiheessa. Olemme innoissamme kun saamme Hertan myötä kokeneen ammattilaisen vahvistamaan Lilyn tiimiä. Jatkossa pääsemme entisestään tiivistämään yhteistyötä Lilyn kaupallisten kumppaneiden kanssa”, sanoo Lilyn päätoimittaja Jenni Lieto.