Hesari teki jutun huhun perusteella Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn suhteesta. Perusteina oli kuulemma, että niin monet huhuilivat. Aivan uskomatonta likasanko-journalismia ns. laatulehdeltä.
Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen päätyikin pyytämään julkisesti anteeksi huhun kohteiksi joutuneilta. HS:n mielestä asia on sillä kuitattu. Sorry, tuli kirjoitettua peetä, mutta saatiinpahan taas lukijoita.
Toimittajan perustöitä on tarkistaa tiedot. Jos kaksi ihmistä vahvistaa saman asian, silloin tieto on periaatteessa varmistettu edellyttäen, että pohjana on todistettava asia. Huhu ei ole todistettava asia, joten sitä ei voi julkistaa missään muodossa vaikka sata juoruämmää sitä hokisivat.
Jos julkistaa huhun toteamalla, että kyseessä on huhu, syyllistytään itse asiassa valehtelun oikeuttamiseen journalismissa. Huhua nimittäin ei voida todistaa ja huhu voi olla valetta. Jos huhu todistetaan oikeaksi, kyseessä ei ole enää huhu.
JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen antaa 14.3.2012 lehtilausunnossaan pikkusormen huhun julkistamiselle mediassa. Hän nimittäin sallii huhun julkistamisen tiedotusvälineessä tietyin perustein silloin kun on kyseessä merkittävä yhteiskunnallinen asia. Minun mielestäni juoruakkojen puheet Ahteen ja Rädyn oletetuista lemmenseikkailuista eivät ole yhteiskunnallisesti merkittävä asia millään muotoa. Uimosen perustelu on pahasti pielessä tässä kohtaa.
Toimittajat eivät saa keksiä hatusta juttuja eivätkä levitellä mediassa huhuja. On pidettävä ammatillisesti kiinni eettisistä periaatteista ja totuudesta kaikissa olosuhteissa. Tabloidisoituminen ei saa levitä journalismiin, koska se rapauttaa yhteiskunnan moraalia ja luottamusta instituutioihin.
Aamulehden uutinen Uimosen mielipiteestä
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma tuomitsee Uimosen mielipiteen Aamulehdessä