Iiriksen toimitussihteeriksi on nimitetty Pauliina Susi. Hän on työskennellyt toimitussihteerinä Sarassa, Kotiliedessä ja Yliopisto-lehdessä sekä toiminut freelance-toimittajana 1990-luvun alusta asti. Pauliina Susi on kirjoittanut myös neljä romaania sekä kaksi kuunnelmaa.

Toimittajaksi Iirikseen on nimitetty Merja Määttänen. Hän siirtyy tehtävään Sarasta, jossa hän työskenteli lehden perustamisesta lähtien toimittajana, toimitussihteerinä ja toimituspäällikkönä. Aiemmin Merja Määttänen on muun muassa tuottanut oman yrityksensä kautta Aamulehden kodin ja asumisen osion, kirjoittanut Hämeen Sanomiin ja Annaan sekä ollut Aviisin päätoimittaja kahden vuoden ajan.

Iiriksen graafikoksi nimitetty Sanna-Maria Ek on viimeksi toiminut vt. AD:na ja teknisenä taittajana Sarassa ja Tietokone-lehdessä. Sitä ennen hän työskenteli graafikkona ja web-suunnittelijana Australiassa kymmenen vuoden ajan.

Jo aiemmin Iiriksen toimituksessa aloittivat AD Taru Castren ja toimittaja Heimo Hatakka.

– Olen halunnut koota toimituksen, jolla on vankka journalistinen tausta, tarinankertomisen taito ja palava halu puhutella kohderyhmäämme aivan uudenlaisella tavalla. Hyvä lehti on syvällisten keskustelujen ja monien erilaisten näkökulmien summa, ja siksi olemme kaikki Iiriksen toimituksessa myös sopivalla tavalla erilaisia, päätoimittaja Leena Karo sanoo.

Iiriksen toimitukseen ja ensimmäisen numeron tekemiseen voi tutustua lehden Facebook-sivulla