Konsernin liikevaihto oli 108,7 Me (101,9 Me). Liikevaihdon kasvu 6,6 % tuli pääosin ulkoisen painonmyynnin ja ilmoitusmyynnin kasvusta. Konsernin lehtien ilmoitusmyynnit kasvoivat vuoden aikana ja vuonna 2010 ostetut kaupunkilehdet toivat konsernin ilmoitusmyyntiin kasvua. Lisäksi painoliiketoiminta menestyi hyvin ulkoisten painotöiden kilpailussa ja niiden liikevaihto kasvoi edelleen edellisestä vuodesta.

Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,6 Me (0,5 Me) koostuvat pääosin vuokratuotoista.

Vuonna 2011 liikevoittoa kertyi 20,4 Me eli 18,8 % liikevaihdosta. Edellisenä vuonna liikevoitto oli 20,3 Me ja liikevoittoprosentti oli 20,0 %.

Yhtiö arvioi tulevaisuuden näkymiä toteamalla, että pitemmän ajan riski on sanomalehtien yleinen levikkien lasku myös Suomessa. Mediatarjonta monipuolistuu ja lukijoita saattaa siirtyä ilmaisten medioiden käyttäjiksi. Tätä riskiä korostaa tehty tilattavien sanomalehtien arvonlisäveron nosto. Korkealla tilaushinnan kertamuutoksella saattaa olla negatiivinen vaikutus tilausten määrään. Mahdollinen taantuma toteutuessaan ja pitkittyessään voi voimistaa tätä kehitystä.