Tällä hetkellä jo kymmenet sanomalehdet tarjoavat lehtensä sisällön luettavaksi maksua vastaan iPadissa, muissa lukulaitteissa tai älypuhelimissa.
Oma tablettisovellus on runsaalla kymmenellä sanomalehdellä. Sen lisäksi yli kolmekymmentä sanomalehteä on ostettavissa tabletille verkossa toimivan lehtien välityspalvelun kautta.
Seitsenpäiväisistä lehdistä valtaosalla on oma tablettisovellus jo julkaistu tai tulossa tämän vuoden aikana. Loputkin harkitsevat asiaa, mutta aikataulu on vielä auki.
Tiedot käyvät ilmi Sanomalehtien Liiton ja Suomen Lehdistö -lehden tekemistä kyselyistä.
”Tabletti tarjoaa ensimmäisen kerran sanomalehdille sähköisen julkaisukanavan, jossa lehden ostaminen ja tilaaminen on helppoa. Verkossa näköislehtiä on myyty jo pitkään, mutta kun tabletit nyt yleistyvät vauhdilla, on tässä julkaisualustassa erittäin tärkeää olla mukana”, arvioi Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.
Lukulaite voi täydentää paperilehden tilausta tai olla sille vaihtoehto.
”Kuluttaja päättää, missä muodossa hän haluaa itselleen merkityksellisen sisällön vastaanottaa. Olennaista on, että sanomalehtien tilaus- ja ilmoitustuottoihin perustuva liiketoiminta voi jatkua myös digitaalisessa maailmassa. Tähän uudet, helppokäyttöiset laitteet antavat paljon mahdollisuuksia”, Holmberg uskoo.
Sanomalehdet uskovat vahvasti digitaalisten tilaustulojen kasvuun. Liiton jäsenkyselyssä tulojaan arvioineet viisikymmentä lehteä saavat tällä hetkellä sisältötuotoistaan keskimäärin alle kaksi prosenttia muusta kuin paperilehdestä. Lehdet uskovat, että osuus nousee ensi vuoden loppuun mennessä keskimäärin seitsemään prosenttiin.