”Käyntini siellä yli neljä vuotta sitten poiki vihdoin konkreettisen yhteydenoton Persgroepista viime kesänä. He etsivät korvaajaa vanhentuneelle ohjelmistolleen, jolla ohjataan painokoneen väriannostelua”, kertoo Flowmanin toimitusjohtaja Petri Karjalainen.
”Mielestäni tämä on myös muistutus itselleni, että kenttätyö maailmalla ei ole suinkaan turhaa vaikkei välittömästi johdakaan kauppoihin. Nimi jää mieleen – ja kun konkreettinen tarve löytyy on ainakin mahdollisuus olla mukana tarjoamassa”, hän jatkaa. ”Suomalaisittain hienoa tässä on, että heidän edellinenkin ratkaisu oli Suomesta – eli luottoa Suomalaiseen osaamiseen näyttää löytyvän”.
Lisäksi ohjelmistoon sisältyvä visuaalinen työnkulun suunnittelukäyttöliittymä ja mahdollisuus suoriin tietokantayhteyksiin painokoneen ohjausjärjestelmän kanssa osoittivat kokonaisuuden olevan merkittävästi joustavampi modernin mediatalon tarpeisiin kuin muut kilpailevat vaihtoehdot markkinoilla.
Reilun miljardin euron liikevaihtoa pyörittävällä hollantilais-belgialaisella Persgroepilla on yli 3.000 työntekijää ja sen onkin yksi Euroopan johtavista mediataloista. Sen portfolioon kuluu sanomalehdet, aikakauslehdet, radio, televisio – ja luonnollisesti vahva näkyvyys Internet-mediassa.
Flowman Oy on oululainen teknologiayhtiö, joka on erikoistunut automatisoimaan ja virtaviivaistamaan printtimedian liiketoimintaprosesseja mm. sivu- ja ilmoitusaineistotrafiikin osalta. Flowmanin asiakkaina on painoja ja kustantajia, joukossa mm. Pohjoismaiden suurin sanomalehtitalo Sanoma Osakeyhtiö.