Nimitykset tulevat voimaan 1.3.2012. Af Björkesten toimii maaliskuun alusta alkaen myös kaikkien Ylen ruotsinkielisten sisältöjen vastaavana toimittajana.
Marit af Björkesten on Hufvudstadsbladetin varapäätoimittaja ja johtaa lehden pääkirjoitustoimitusta. Hän on työskennellyt erilaisissa journalistisissa tehtävissä 90-luvun alusta lähtien, joista viimeiset kymmenen vuotta päällikkötehtävissä.
Ismo Silvo työskentelee Ylessä Tuotantojen johtajana. Aiemmin hän on työskennellyt Ylessä strategia- ja kehitysjohtajana, YLE Teeman ohjelmajohtajana, YLE TV1:n ohjelmajohtajana sekä strategisen suunnittelun päällikkönä. Silvo on toiminut pitkään Euroopan Yleisradioliiton EBU:n tehtävissä ja mm. Eurovision hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien. 1990-luvun alkupuolella Silvo toimi Euroopan audiovisuaalisen tietokeskuksen toimitusjohtajana. Silvo on ollut Ylen palveluksessa vuodesta 1980 lähtien.
”Marit af Björkestenissä yhdistyy vankka mediakokemus laajaan kosketuspintaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän on paitsi kokenut journalisti, myös taitava ihmisjohtaja. Marit on tulevaisuuteen suuntautunut kaksikielisen Suomen rakentaja ja tuo Yleisradioon uusia arvokkaita näkökulmia mediakäytön muutoksista”, arvioi toimitusjohtaja Kivinen.
”Ismo Silvo on pitkään ollut kehittämässä julkista mediapalvelua niin Yleisradiossa kuin EBU:ssa. Hänellä on poikkeuksellisen laaja kokemus alalta ja syvä sitoutuminen julkisen palvelun tehtäviin. Entisenä televisiojohtajana Ismo tuntee suomalaisten odotukset ja strategiajohtajana hän oli keskeisessä roolissa Ylen nykyisen organisaation rakentamisessa, joten siirtyminen julkaisujohtajan vaativaan rooliin voi tapahtua mutkattomasti.”, tiivistää Kivinen.
Kivinen näkee johtajamuutoksissa mahdollisuuden toteuttaa tehokkaasti Yleisradiolle määritettyä strategiaa.