Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen siteeraa kirjoituksessaan ”Ikijoulu tuli Pasilaan” laulaja Jim Morrisonia: ”Ken hallitsee median, hallitsee mielen”. Tämä vuosisatainen mietelmä on luonnollisesti päivän selvä kaikille. Siitä Yle-verossa on juuri kysymys.
Suomen eduskunta haluaa, että se voi määrätä ja kontrolloida johtavaa tiedotusvälinettä. Poliitikot nimittävät sinne johtajat. He noudattavat tiukan paikan tullen kurinalaisesti kulloinkin vallassaolevan poliittisen päättäjän käskyjä. Riippumaton journalismi voi silti toteutua operatiivisella tasolla muodollisesti riittävästi ilman, että yleisö huomaa mitään kummallista vedätystä mihinkään suuntaan.
Jo bolshevikkien vallankumouksen aikana Lenin korosti, kuinka agitaatio ja propaganda ovat keskeisiä revoluution hengen nostamisessa. Tiedotusvälineet piti nopeasti saada vallankumouksellisten haltuun. Sen jälkeen Neuvostoliiton valtio omisti ja valvoi tiedotusvälineitä, joille annettiin tehtäväksi ”objektiivisen totuuden” välittäminen, vähän kuin Yleisradiolle Suomessa tänään.
Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin todeta, että Pentikäinen lausumallaan todistaa, kuka on hallinnut suomalaisten mieliä vuosikymmeniä. Vastaus on Erkko. Sekä Eljas että nykyinen suuromistaja Aatos Erkko. Vaikka Hesari, Suomen sanomalehtien monopoli, kuinka juhlallisesti vakuuttaakin, että toimittajat tekevät juttunsa neutraalisti ja riippumattomasti, lehti ei pääse mihinkään Pentikäisen vahvistamasta vallankäytön periaatteesta.
Kumpi vaihtoehto on siis parempi: johtavien poliitikkojen hallitsema Yle, vai Erkon hallitsema Sanoma? Mielestäni Erkon hallitsema Sanoma. Se edustaa kuitenkin demokratian kannalta olennaisinta: valtiosta riippumatonta sananvapautta. Poliitikot ja vallankäyttäjät tarvitsevat vahtikoiran, joka osaa erottaa oikean ja väärän.
Yksityinen media edustaa yrittäjyydellään markkinatalouden ja demokratian perusarvoja, joissa ihmisyyttä ja mielipiteen vapautta kunnioitetaan yli kaiken. Ilman riippumatonta sanomalehdistöä Suomikin olisi ajautunut diktatorisiin kehitysvaiheisiin, joita ihan lähialueellakin on riittämiin nähtävissä.
Median vallankäytön uusimpia osoituksia ovat arabikevään kumoukset, jotka netin sosiaalinen media on saanut aikaan. Sama liikehdintä on levinnyt Venäjälle. Sosiaalinen media on lopulta tiedotusväline, kun sen joku ryhmittymä ottaa tehokkaasti haltuunsa.
Vallankäytön mielessä sosiaalisessa mediassa ei ole periaatteellisesti mitään uutta. Niin kauan kuin sosiaalinen media pysyy vapaana ja individualistisessa hallinnassa, kehitys on oikean suuntainen. Se kuitenkin aiheuttaa melkoisia kumouksia vielä monen yhteiskunnan valtarakenteissa.