Eri kategorioiden voittajat olivat Hill & Knowlton, Is Good Creative, Miltton, Netprofile, joka voitti kahdessa kategoriassa, ja SEK Public.
Viestintätoimisto Drum valittiin vuoden viestintätoimistoksi useiden hyvien ja tasalaatuisten kilpailutöiden ansiosta. Toimisto vakuutti tuomariston laadukkaan ja tuloksellisen viestinnän tekijänä. Drum on myös osoittautunut pystyvänsä muuttumaan markkinoiden edellyttämällä tavalla. Se osaa hyödyntää markkinoinnin ja viestinnän useita keinoja ja kanavia asiakkaita hyödyttävällä tavalla.
Hill & Knowltonin Nord Stream -kaasuputkihanke – kritisoidusta hyväksytyksi oli ilmoitettu yhteiskunnallinen viestintä -kategoriaan. Tuomaristo päätti palkita sen muutosviestintä-kategoriassa, koska viestinnän avulla oli pystytty muuttamaan hyvinkin kriittisiä asenteita hyväksyviksi. Kampanjassa oli jaettu tietoa paitsi päättäjille myös kansalaisille, ja järjestetty heille mahdollisuuksia vuoropuheluun.
”Kilpailuun lähetetyt työt edustivat kattavasti viestinnän haasteita ja useanlaisia tapoja toteuttaa tuloksekasta viestintää. Asiakkaat vaihtelivat suurista kansainvälisistä kaupallisista toimijoista pieniin paikallisiin ei-kaupallisiin yhteisöihin. Kilpailu oli kokonaisuutena monipuolinen ja mielenkiintoinen läpileikkaus suomalaisten viestintätoimistojen korkealaatuisesta osaamisesta”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, Kone Oyj:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Anne Korkiakoski .
BtoB -kategoriassa voiton vei Microsoft Kohtaamispaikka – Matka kohti tietotyön tulevaisuutta -kilpailutyö, jonka oli tehnyt SEK Public. Tuomaristo totesi, että Microsoft on pystynyt muuttamaan käsityksiä työn tekemisen tavoista. Se onnistui tuomaan esille tietotyön mahdollisuuksia positiivisella ja ymmärrettävällä tavalla.
BtoC -kategoriassa tuomaristo päätti jakaa kaksi palkintoa. Toinen meni Netprofilen H2 Wellbeingille suunnittelemalle kampanjalle HeiaHeia, sohvaperunat liikkeelle ja toinen Milttonin Finnairille suunnittelemalla Rethink Quality -kampanjalle. Heiaheia-palvelun avulla on onnistuttu liikuttamaan tavallisia kansalaisia, ja palvelua käyttävät useat miljoonat ihmiset.
Rethink Quality -rekrytointikampanjalla Finnair onnistui nostamaan tunnettuuttaan kansainvälisillä markkinoilla ja herättämään positiivisella tavalla keskustelua matkustamisen laadusta.
Vaikuttajaviestinnän kategoriassa voiton vei Netprofile Ciscon laajakaistatutkimuksesta 100 megan Suomen rakentamiseen -kilpailutyöllä. Kampanjalla on onnistuttu nostamaan tietoyhteiskuntakehityksen merkityksen ymmärtämistä ja edistämään laajakaistayhteyksien rakentamista koko maahan.
Yhteiskunnallisen viestinnän kategorian voitti Is Good Creative Syöpäsäätiölle tekemällään kampanjalla Taskubiljardi . Viestinnässä oli pystytty kiinnittämään luovalla ja humoristisella tavalla, mutta kouriin tuntuvasti huomiota vaikeasti tavoitettavan kohderyhmän, nuorten miesten, yleisimpään syöpään eli kivessyöpään.
Viestinnällä saadaan tuloksia
Kilpailun tavoitteena oli nostaa esiin ja tehdä tunnetuksi viestintätoimistojen ammattilaisten tarjoaman osaamisen laajuus, merkitys ja liiketaloudelliset hyödyt.
”On erinomaista, että saimme ensimmäiseen kilpailuun näin paljon hyviä töitä. Pitkäjänteisellä, johdonmukaisella ja suunnitellulla viestinnällä saadaan todistettavasti mitattavia tuloksia aikaiseksi: lisää tunnettuutta, positiivista asennetta ja myyntiä”, sanoo MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala .
Työt kilpailivat seitsemässä eri kategoriassa. Arviointikriteereinä ovat strategia, toteutus ja tulokset. Kahdessa kategoriassa; talous- ja sijoittajaviestintä sekä sisäinen viestintä, ei shortlistalle yltänyt yksikään työ. Näihin kategorioihin oli ilmoitettu huomattavasti vähemmän töitä kuin muihin.
Tuomaristo nosti aiemmin ilmoitetun 14 työn lisäksi shortlistalle kaksi työtä, jotka olivat AV-alan kannustinjärjestelmän vaikuttajaviestintä (AV-alan pyöreä pöytä, Hill & Knowlton) sekä Ciscon laajakaistatutkimuksesta 100 megan Suomen rakentamiseen (Cisco, Netprofile). Työt olivat jääneet alkuperäiseltä listalta pois inhimillisen erehdyksen vuoksi.
Short-listalle pääsivät seuraavat 16 kampanjaa:
– Ahlgrens bilar kaahasivat Suomeen (LEAF, Hill & Knowlton)
– AV-alan kannustinjärjestelmän vaikuttajaviestintä (AV-alan pyöreä pöytä, Hill & Knowlton)
– Ciscon laajakaistatutkimuksesta 100 megan Suomen rakentamiseen (Cisco, Netprofile Finland Oy)
– Digitalkoot – Kuinka viestinnän avulla pelastetaan suomalaista kulttuuriperintöä ja myyriä? (Kansalliskirjasto, Netprofile Finland Oy)
– Finnair – Rethink Quality (Finnair Oyj, Miltton)
– HeiaHeia, sohvaperunat liikkeelle! (H2 Wellbeing Oy, Netprofile Finland Oy)
– Insulation is sexy! (Isover / Saint-Gobain, Drum)
– Microsoft Kohtaamispaikka – Matka kohti tietotyön tulevaisuutta (Microsoft Oy, SEK Public)
– Nord Stream -kaasuputkihanke – kritisoidusta hyväksytyksi (Nord Stream, Hill & Knowlton)
– Pienyrittäjän painajainen (Suomen Ilotulitus Oy, Drum)
– Rikas kieli, julkkikset ja upouudet areenat Aku Ankan medianäkyvyyden siivittäjinä (Sanoma Magazines, Hill & Knowlton)
– Stora Enso vastuullisuusviestinnän uudistaja (Stora Enso, Hill & Knowlton)
– Taskubiljardi-kampanja (Syöpäsäätiö, Is Good Creative Oy)
– Tietokonesali lämmittää helsinkiläisten koteja (Helsingin Energia, Drum)
– Turku 2011 – Kulttuuri tekee hyvää (Turku 2011 -säätiö, Drum)
– Unikulma – nukkumisen asiantuntija (Unikulma, Deski)
Voittajat julkistettiin MTL Communications Celebration -tilaisuudessa 3.11. klo 17.30 ravintola Pörssissä.
Kilpailun tuomariston jäseninä toimivat Innovaatiojournalismin seuran hallituksen jäsen, taloustoimittaja Jyrki Alkio , ProCom ry:n toimitusjohtaja Elina Melgin , Wärtsilä Oyj:n viestintäjohtaja Atte Palomäki , professori Alf Rehn , Pääomasijoittajayhdistyksen puheenjohtaja Artturi Tarjanne sekä Kone Oyj:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Anne Korkiakoski , joka toimii myös tuomariston puheenjohtajana. Tuomariston sihteeri on MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala .
Vuoden 2012 MTL Communications Awards -kilpailun töiden jättöpäivä on 17.syyskuuta.