Synergioita haetaan asiakkuuksien, sisältöjen ja digitaalisten liiketoimintojen kehittämisessä. Lisäksi yhtiöiden tukitoiminnot yhdistetään yhteisesti johdettuun organisaatioon.
Organisaatiomuutokset ja nimitykset astuvat voimaan 1.10.2011.
”Television, sanoma- ja aikakauslehtien sekä digitaalisten tuotteiden kesken on löydettävissä paljon yhteistyömahdollisuuksia. Pääsemme kehittämään uusia, eri medioiden rajoja rikkovia tuotteita sekä kuluttajille että media-asiakkaillemme. Tähän meillä on ainutlaatuinen tilaisuus vahvasti kehittyvänä Suomen markkinajohtajana”, sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen.
Nimityksiä Sanoma Media Finlandin ja Sanoma Newsin yhteisissä matriisitoiminnoissa
Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Marja-Leena Tuomolan johtama digitaalisia toimintoja ohjaava ja koordinoiva matriisi aloitti toimintansa 1.9. Kuluttaja-asiakkuuksien ohjausryhmän vetäjäksi ja asiakastiedon kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Anne Koski, joka siirtyy tehtävään Sanoma Magazines Finlandin aikakauslehtien liiketoimintajohtajan paikalta.
Suomen mediatoimintojen talousjohtajaksi on nimitetty Sanoma Newsin ja Sanoma Entertainmentin talousjohtaja Ari Kurenmaa. Strategiajohtajaksi on nimitetty liiketoiminnan kehityspäällikkö Masa Peura Helsingin Sanomista. Sanoma Newsin lakiasioiden tiimin vetäjän Antti Ikosen vastuualue laajenee kattamaan myös Sanoma Media Finlandin.
HR-johtajaksi on nimitetty Sanoma Newsin ja Sanoma Entertainmentin hallintojohtaja Pia Huhdanmäki.
Tietohallintojohtajaksi on nimitetty Sanoma Datan liiketoimintajohtaja Pekka Laakeristo.
Yhteiskuntasuhteiden johtajaksi on nimitetty Marcus Wiklund Sanoma Entertainmentistä.
Myös painaminen, logistiikka ja hankinnat keskitetään yhteiseen toimintoon, jonka johtoon on nimitetty Sanomapainon toimitusjohtaja Ismo Vuoksio.