– Suomalaiset peliharrastajat ovat elämässään sosiaalisesti varsin aktiivisia ja valtaosalla on myös muita harrastuksia. Pelaaminen on vain joka kymmenennelle ainoa harrastus ja esimerkiksi yli puolet vastaajista kertoi harrastavansa säännöllisesti liikuntaa. Joka neljäs vastaaja ilmoitti, että fyysinen kunto on tärkeää myös pelaamisen kannalta, Samsungin markkinointipäällikkö Eva Carrero kertoo.

Liikunnan lisäksi peliharrastajat ovat innokkaita lukemaan (32 prosenttia), harrastamaan musiikkia (22 prosenttia) ja piirtämään (12 prosenttia).

Lähes puolet pelaa päivittäin

 

Valtaosa tutkimukseen vastanneista pelaa useita kertoja viikossa ja lähes puolet (40 prosenttia) päivittäin. Vähintään neljä kertaa viikossa pelaavia on 35 prosenttia ja korkeintaan kolme kertaa viikossa pelaavia 25 prosenttia. 78 prosenttia tutkimukseen vastanneista oli 18-vuotiaita tai vanhempia.

Yleisin pelaamiseen päivän mittaan käytetty aika on 3–4 tuntia (42 prosenttia vastanneista). Viidennes eli 21 prosenttia ilmoitti pelaavansa 5 tuntia tai enemmän päivässä.

Yli puolet pelaajista, 54 prosenttia, pelaa pääasiallisesti ystäviensä kanssa online eli verkon yli. Joka viides harrastaa pelaamista yhtä paljon ystävien kanssa samassa tilassa kuin verkon yli. 17 prosenttia pelaa pääasiallisesti yksin.

Suosituimpia pelejä ovat niin sanotut FPS-pelit eli ensimmäisen persoonan ammuntapelit, kuten Counter-Strike, joita ilmoitti harrastavansa 80 prosenttia vastaajista. Toiseksi suosituimpia ovat RTS- eli reaaliaika-strategiapelit, kolmanneksi suosituimpia online-roolipelit ja neljänneksi suosituimpia musiikkiin liittyvät rytmipelit.

 

– Pelaamisen sosiaalisuus ja peliharrastajien monipuoliset harrastukset eivät yllätä, koska pelaan itsekin ja tiedän, että se on vain yksi ajanviete ja harrastus. Se, että noinkin moni pelaa päivittäin, ylittää omat arvioni, sanoo vastaava järjestäjä Pekka Aakko Assembly Organizingista. Assembly Organizing järjestää Assembly Summer -tapahtuman nyt 20. kertaa yhdessä noin 200 vapaaehtoistyöntekijän yhteisön kanssa.

 3D-pelaamisen suosio kasvussa

 

Tutkimukseen osallistuneista jo nyt joka viides pelaa säännöllisesti 3D-pelejä.

– 3D-pelaamisen lisääntyminen nousee tutkimuksesta selvästi esille trendinä. Yli puolet vastanneista uskoo 3D-pelaamisen yleistyvän kahden seuraavan vuoden aikana. Joka toinen peliharrastaja haluaisi itselleen ilman laseja käytettävän 3D-näytön, niiden saavuttua kuluttajamarkkinoille Carrero kertoo.

Pelaamisen kannalta ylivoimaisesti tärkeimpänä laitteena tutkimukseen vastanneet harrastajat pitävät edelleen kotitietokonetta. Matkapuhelinkin on kuitenkin löydetty pelivälineenä, ja se on monelle jo lähes yhtä tärkeä kuin kannettava tietokone.

 

Peliharrastajat kuuluvat mielipidevaikuttajiin

 

Peliharrastajista vain 5 prosenttia ilmoittaa, että tähtäisi ammattilaiseksi. Joka viidennelle se voisi kuitenkin olla yksi vaihtoehto.

Tärkein pelaamisen syy on sen viihdearvo (64 prosenttia). Toiseksi tärkein pelaamisen syy on rentoutuminen. Sosiaaliset suhteet ohittavat selvästi kilpailunhalun pelaamisen motiivina.

– Peliharrastajat ovat varsin laatutietoista ja päättäväistä väkeä. Enemmistö heistä kuvaa itseään niin, että he tietävät, mitä haluavat ja myös, miten sen saavuttavat. Valtaosa heistä kuuluukin mielipidevaikuttajiin, jotka käyttävät ensimmäisinä uusinta teknologiaa ja ohjaavat myös muiden valintoja, Carrero kertoo.

 

Peliriippuvuudesta voi puhua

 

Lähes puolet vastanneista kokee, että pelaamisella on joskus ollut myös negatiivisia vaikutuksia omaan elämään. Lähes neljä viidestä on saanut valituksia pelaamisestaan. Kielteistä palautetta pelaajille antavat eniten vanhemmat (86 prosenttia) ja heidän jälkeensä tyttö- tai poikaystävä (30 prosenttia), perheenjäsen (22 prosenttia) tai opettaja (9 prosenttia).

 Yli 40 prosenttia pelaajista tuntee jonkun, jota pitää peliriippuvaisena.

– Tämän vuoden Assemblyssa olemme nostaneet teeman vahvasti esille. Tapahtumassamme ovat mukana Pelitaito-projektin edustajat. Heiltä voi kysellä peliriippuvuuden hoidosta ja keskustella riskikäyttäytymisen rajoista. Peliriippuvaisille on tarjolla monenlaista apua, Aakko muistuttaa.

Valtaosa, 61 prosenttia tutkimukseen vastanneista, arvioi, että heidän pelaamisensa säilyy nykyisellään. Pelaamista aikoo vähentää 20 prosenttia ja lisätä 16 prosenttia.

– Pelaaminen on enemmistöllä hyvin hallussa ja mukavaa ajanvietettä. Suomalaisen peliteollisuuden menestystarinoistakin saamme kiittää pitkälti Assemblyn kaltaisia tilaisuuksia ja aktiivisia peliharrastajia. Hyvänä merkkinä voi pitää myös tutkimustulosta, että 67 prosenttia vastanneista voisi suositella pelaamista harrastukseksi omalle lapselleen, Carrero sanoo.

 Lähde: www.epressi.com