Kun lukee HS:n ex-päätoimittaja Janne Virkkusen haastattelun HS-Kuukausiliitteestä (tammikuu 2011), tulee vääjäämättä erilaisiin päätelmiin kuin Kivelä ja Venäläinen kertovat. Virkkunen moneen otteeseen tuo esiin HS:n aktiiviset, tiiviit ja pitkäaikaiset yhteydet johtaviin poliitikkoihin, joiden kanssa hän oli jatkuvasti etuoikeudellisessa kontaktissa.
Virkkunen paljastaa, kuinka vaaran vuosina 1990-luvulla pääministeri Esko Aho vieraili useasti hänen luonaan Erottajalla sököä pelaamassa. Hän harjoitti myös muutoinkin vireätä suhdetoimintaa kaikkien johtavien poliitikkojen suuntaan. Virkkunen oli usein nähty vieras Kosmos-ravintolassa, jossa hän lounasti ahkerasti tunnettujen vaikuttajien kanssa.
Median ja poliitikkojen vuoropuhelu on täysin ymmärrettävää. Media tarvitsee tietoja ajan hermolta. Yhteistyötä on tapahtunut aina ja tulee tapahtumaan, koska kumpikin taho on instituution asemassa. Neljäs valtiomahti, media, kuuluu yhteiskunnan vallankäytön raskaaseen sarjaan. Itsekin poliitikan toimittajana olleena tiedän, kuinka hanakasti poliitikot tuppaavat toimittajan takinliepeisiin omia näkemyksiään korvaan supsuttaen.
Haastattelussaan Virkkunen henkselit paukuttaen kertoo, kuinka hänen ansiotaan oli, että Suomi liitettiin Euroopan Unionin jäseneksi. Se tapahtui ottamalla vahvasti kantaa EU:n puolesta lehden kirjoituksissa. En olisi halunnut lukea tuota Virkkusen lausuntoa, koska on vastenmielistä ajatella, että yksi yksityinen osakeyhtiö voi omistajiensa suostumuksella vaikuttaa koko kansakunnan suuntaan noin voimakkaasti, olipa asia mikä tahansa. Oli ikävää havaita, kuinka Hesarilla oli mennyt sekaisin vallankäyttäjän ja journalistin roolit.
Uskoakseni Hesari ei ole muuttanut toimintatapojaan Virkkusen jälkeen.
Helsingin Sanomat monopolilehtenä on pystynyt joko nostamaan tai laskemaan poliitikkoja. Tästä on monta esimerkkiä. Mauno Koivisto suorastaan hehkutettiin aikoinaan presidentiksi myötäsukaisilla kirjoituksilla ja Urho Kekkosen häväistyskuvilla. Paavo Väyrynen ammuttiin alas kuin tavi, mitä Väyrynen itse ryhtyi nimittämään ”mediapeliksi”. Hän ei ollut piireissä mukana. Ylipäätään HS on ollut kallellaan johtaviin demaripoliitikkoihin, koska heidän poliittinen toimintansa on merkinnyt Hesarille enemmän tuloja lisääntyvän levikin ja kasvavien mainostulojen ansiosta pääkaupunkiseudulla.
Tuorein HS:n vallankäytön osoitus on vaalirahakohu. Sen nostatti ja sitä ylläpiti ennen muuta Helsingin Sanomat rakentamalla jatkuvasti aukeamatolkulla juttuja aiheesta. Kohua ei tietenkään olisi tullut ellei HS olisi sitä itse luonut uutisoinnillaan. Hesarin tavoitteena oli nähtävästi vain pudottaa Matti Vanhanen ja keskusta hallitusvastuusta, mutta lehdelle sattui kuitenkin vahinko, kun samalla perussuomalaiset saivat suurvoiton, mikä tuskin oli HS:n ideana. Nyt Suomi ajautuu EU:sta sivuraiteelle HS:n omaa tyhmyyttään.
Onkin mielenkiintoista nähdä, kenestä Hesari tekee seuraavan presidentin. Sopiva demari on vielä hakusessa. Missähän sököporukassa nykyinen vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen istuukaan?
Katso Kivelän ja Venäläisen haastattelu Ylen TV-uutisissa.